Lukupiiri
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lukupiiri

Vuorelan kirkon kahviossa klo 18-19.30 syksyllä 2017

ke 4.10. Gaile Parkin: Kigalin kakkukauppa. Tammi 2009.

ke 8.11. Eeva Kilpi: Välirauhan aika. Ilmestynyt 1990, useita painoksia.

Luku- tai kirjapiiri on hyvä syy kokoontua. Lukupiirejä syntyy vaikkapa ystävien kesken, mutta myös esimerkiksi kirjastot, erilaiset yhdistykset ja seurakunnat järjestävät niitä. 

Lukupiirin idea on ajatusten vaihdossa luetusta. Omien näkemysten kertominen tuottaa tyydytystä, ja ilo moninkertaistuu, kun saa kuulla myös toisten ajatuksia.

Lukeminen on hyödyllistä. Hyvä kirja johdattaa lukijan eläytymään kirjan henkilöiden tilanteisiin ja siten kohtaamaan elämää uudella tavalla, mikä auttaa ymmärtämään ja tulkitsemaan myös omia kokemuksia ja tunteita. Parhaimmillaan kirjat valaisevat yksittäisten kokemusten yhteiskunnallisia ja yhteisöllisiä taustoja.

Jokainen lukija tulkitsee lukemaansa omalla tavallaan, omien kokemustensa, arvojensa ja tunteidensa perusteella. Siksi keskustelu kirjoista tuo itse kullekin keskusteluun osallistujalle uusia näkökulmia.

Lukupiirissä keskustelu rönsyää tavallisesti myös ajankohtaisiin tapahtumiin, muisteluihin ja vapaaseen jutusteluun, mutta juuri niin hyvä kirja toimiikin: se saa mielen liikkeelle ja ajatukset viriämään.

Siilinjärvellä toimii useita lukupiirejä, ja yksi niistä on Siilinjärven seurakunnan järjestämä lukupiiri Vuorelassa. Siihen ovat kaikki halukkaat tervetulleita.

Ulla Nissi