Ekumeeninen rukousviikko - Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Ekumeeninen rukousviikko - Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja

Miljoonat ihmiset osallistuvat tällä viikolla eri puolilla maailmaa Kristittyjen ykseyden ekumeenisen rukousviikon viettoon.  Suomessa ja Siilinjärvelläkin viikko alkoi sunnuntaina presidentti Sauli Niinistön allekirjoittamalla rukouspäiväjulistuksella, joka luettiin jumalanpalveluksessa.Julistuksessa todetaan, että Raamatun mukaan Jumala kutsuu ihmisiä pimeydestä valoon, toivoon ja uudistumiseen. Ihminen saa kutsun julistaa Jumalan suuria tekoja ja liittyä niihin omassa elämäntavassaan.  

 

Kristittyjen ykseyden ekumeeninen rukousviikko sai alkunsa yli sata vuotta sitten Yhdysvalloista, kun kahdeksan päivän rukousoktaavia vietettiin ensimmäisen kerran vuonna 1908. Suomessa rukousviikon merkitystä korostaa se, että maamme ensimmäisen piispan ja Suomen suojeluspyhimyksen, Pyhän Henrikin muistopäivä 19.1. sattuu juuri ekumeeniselle rukousviikolle. Perimätiedon mukaan piispa Henrik tosin kärsi marttyyrikuoleman päivää myöhemmin, tammikuun 20. päivä, kun suomalainen talonpoika Lalli tappoi hänet.  Silloin elettiin ilmeisesti vuoden 1156 tai 1157 tammikuuta ja talvea. Henrikin jälkeen maahamme oli vaikea löytää piispaa, ”sillä Suomessa piispa on aina alttiina marttyyrikuolemalle" kuten paavi Innocentius III vuonna 1209 kirjoitti.

 

Tällä viikolla voimme kuitenkin kiitollisena muistaa sekä piispa Henrikiä että rukoilla erityisesti näiden kahdeksan päivän aikana kristittyjen ykseyden puolesta niin omalla kotiseudullamme, kotimaassamme kuin kaikkialla maailmassa. Keskiviikkoillan ristivaelluksella Siilinjärven kirkoissa eletään todeksi yhteistä uskoa ja kannetaan yhteisessä rukouksessa toisia kristittyjä ja maailman hätää Jumalan eteen.  

 

Jeesus rukoili jäähyväisrukouksessaan: “Minä rukoilen, että he kaikki olisivat yhtä, niin kuin sinä, Isä, olet minussa ja minä sinussa. Niin tulee heidänkin olla yhtä meidän kanssamme, jotta maailma uskoisi sinun lähettäneen minut.” (Joh: 17:21).

 

Vuoden 2016 ekumeenisen rukousviikon tunnuksena on Kutsuttu julistamaan Jumalan suuria tekoja. Kastettuina kristittyinä olemme jokainen tästä kustusta osallisia. Eikä vain ekumeenisella rukousviikolla, vaan voimme aina rukoilla toistemme ja oman elämämme puolesta.  Sillä Kristuksella on vain yksi ruumis ja rukous on kaiken ekumeenisen toiminnan perusasia.

 

Satu Väätäinen