Sinä olet sinä - Majatalo täynnä ilosanomaa ja rauhaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Sinä olet sinä - Majatalo täynnä ilosanomaa ja rauhaa

Hengellisten laulujen tekijä ja laulaja Pekka Simojoki isännöi Siilinjärven kirkossa järjestettyä Majataloiltaa.

Illan aikana koettiin myös yhteisen rukouksen voima.

On perjantai-ilta ja töihin on mentävä. Kiireinen työviikko verottaa jo voimia. Olisi niin helppo käpertyä sohvalle viltin alle ja katsella takkatulenloimua. Ei, mentävä on. Pakkaan kameralaukun ja lähden kohti Majataloa… vieraaksi.

Tunnen vilunväristyksiä astuessani sisälle kirkkoon. Pakkanen on verottanut myös kirkon sisälämpötilaa. Aikani arvottuani jättäisinkö takkini sakastiin, päätin pitää sen ylläni lämmittävänä voimana, varmuuden vuoksi. Hiljalleen kirkko täyttyi iloisista ihmisistä. Liekö syynä ollut ihmisistä huokuva lämpö ja rauha vai kirkon lämmitysjärjestelmän toimivuus, mutta illan edetessä huomasin takkini lojuvan käyttämättömänä urkuparven perimmäisessä nurkassa.

Majataloillan päätähti, laulaja ja gospellaulujen tekijä Pekka Simojoki luotsasi lämminhenkistä Majataloiltaa. Musiikin lomassa Simojoki kertoi monenlaisia koskettavia tarinoita Jumalan armosta ja rukouksen voimasta.

– Jumala ottaa kenet vaan. Niin kuin otti pienen Janikan, joka kulki   kaduilla parantamassa ja kertomassa Jumalan armosta, Simojoki kertoi.

Tunteikasta ja puheensorinan täyttämää iltaa rytmittivät paitsi Simojoen musiikki myös Houseband -yhtye ja Gospel -kuoro, joiden kappaleisiin majatalon asukkaat yhtyivät. Illan aikana koettiin myös rukouksen voima, kun Pekka Simojoki kehotti valitsemaan vieraista itselleen tuntemattoman ja rukoilemaan hänen puolestaan.

– Valitse itsellesi tuntematon ihminen ja mene hänen lähelleen. Kosketa häntä ja kerro pieni rukous Jumalalle hänen puolestaan, Simojoki kehotti.

Illan lopuksi Simojoki muistutti Majatalon vieraita myös kuolevaisuudestamme ja siitä, miten elämämme voi olla pienestä kiinni. Vain Jumala tietää päiviemme määrän. Tämä ajatus on siirtynyt myös Simojoen lauluun.

– Monet yöt on perheeni odottanut minua tienpäältä kotiin tulevaksi. Ajatus tästä huolen määrästä jäi vaivaamaan. Tajusin ettei mikään täällä ole itsestään selvää. Tuo ajatus mielessäni jäin pohtimaan, millaisen laulun tekisin, jos se olisi viimeinen lauluni. Näin syntyi Hymni, Simojoki muisteli.

”Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää. Risti vain jäljelle jää.”

Haen takkini urkuparven nurkasta ja puen sen ylleni. Hiivin rappuset alas ja avaan tutun ja turvallisen kirkon oven. Lumi narskuen jalkojeni alla otan muutaman kevyen juoksuaskeleen, hymyilen. Kuulen kirkosta kantautuvan iloisen musiikin. Vai kuuluuko se sittenkin sisältäni?

 

Mirka Karhunen