Lasten ja perheiden kesä 2019
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Lasten ja perheiden kesä kutsuu

Kuva: Minna Rissanen

Kuva: Tuomo Toivanen

Ulkoilua, retkiä, leikkiä, pelejä, kädentöitä, uintia, nuotiohetkiä... niistä on hyvän mielen kesä tehty. Kesän leireistämme ja kerhoistamme löydät monenlaista tekemistä niin lapsille kuin koko perheelle. 

Ilmoittautuminen alkaa 2.5., paria poikkeusta lukuun ottamatta.

Seurakunta järjestää tulevana kesänä monenlaisia retkiä ja leirejä lapsille ja perheille. Luvassa on merkittäviä kohtaamisia niin leiriläisten kuin Luojan kanssa. Leirejä on kesä-, heinä- ja elokuussa.

Leirejä ja ryhmiä ohjaavat seurakunnan työntekijät ja nuoret ryhmänohjaajat. Suuri osa leireistä toteutetaan seurakunnan leirikeskuksessa Ruokoniemessä. Saat lisätietoja kunkin ryhmän vastuuhenkilöltä puhelimitse tai sähköpostitse (etunimi.sukunimi@evl.fi).

Toimintaan osallistuvat ovat seurakunnan tapaturmavakuutuksen piirissä.

Ilmoittautuminen alkaa 2.5.

Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman monelle leiripaikan, joten lapsi voi osallistua yhteen lastenleiriin, perhe yhteen perheleiriin. Varasijalle voi ilmoittautua verkkosivun ohjeen mukaan.

Ilmoittaudu leireille verkossa. Ryhmäkohtaiset ilmoittautumislomakkeet avautuvat 2.5.2019 klo 6.00.

Huom. poikkeukset:

  • Pisara-suurleirin ilmoittautuminen alkaa jo 25.4.
  • Lasten leiripäivien ilmoittautuminen alkaa kesäkuussa.

Pidätämme oikeuden sisällön muutoksiin.

Kesäkuussa

Kesiskerhot 3.–20.6. RYHMÄT TÄYNNÄ

Kesätoimintaa 5–9-vuotiaille tytöille ja pojille. Kerhoissa ulkoillaan ja retkeillään. Ohjelmaan kuuluvat myös kädentyöt, leikit ja pelit.

  • 3.– 20.6. (ma–pe) klo 9–15 Vuorelan kirkolla ja Leppäkaarteen kerhotalolla
  • 3. 5.6., 10.12.6. ja 17.–19.6. (make) klo 915
    Siilinjärven seurakuntatalolla

Omat eväät ja sään mukainen varustus mukaan.

Lisätiedot: Virpi Rissanen 044 7284 605. Lue lisää ja ilmoittaudu 2.–12.5. verkossa. Katso hinta.

Perheleiri  7.9.6. LEIRI TÄYNNÄ

Ruokoniemen leirikeskuksessa pidettävä leiri on tarkoitettu leikki- tai alakouluikäisille lapsille ja heidän vanhemmilleen. Leirillä on yhteistä ja erillistä ohjelmaa aikuisille ja lapsille.

Lisätiedot: Liisa Tiilikainen 044 7284 645 tai Virpi Rissanen 044 7284 605. Lue lisää ja ilmoittaudu 2.–19.5. verkossa. Katso hinta.

Taideleiri 1, 14.–16.6. LEIRI TÄYNNÄ

7–14-vuotiaille. Kuvataidepajoja ja kansainvälisiä musapajoja. Välillä liikutaan metsä- ja vesielämästä nauttien. Kuvataidepaja toteutetaan yhdessä Siilinjärven Kuvataideyhdistyksen kanssa. Leirimatkat kuljetaan yhteiskyydillä. Lisätiedot: Anne Roivainen 044 7284 653. Lue lisää ja ilmoittaudu 2.–31.5. verkossa. Katso hinta.

JIPPII-leiri 16.–18.6.

9–13-vuotiaille. Lähde viettämään riemukkaita hetkiä ja hankkimaan unohtumattomia muistoja: leikkejä, pelejä, askartelua ja mukavaa yhdessäoloa kavereitten kanssa. Ohjelma sisältää saunomista, uintia, luonnon läheisyyttä ja iltanuotion tunnelmaa sekä maittavaa ruokaa. Leirille on linja-autokuljetus.

Valitettavasti Jippiileiri on täynnä ja varasijatkin menneet.

Lisätiedot: Tuomo Toivanen 044 7284 654. Lue lisää ja ilmoittaudu 2.–24.5. verkossa. Katso hinta.

Taideleiri 2, 18.19.6. LEIRI TÄYNNÄ

7–14-vuotiaille. Yhden yön leirillä viihdytään luovan toiminnan parissa kuvataide- ja musapajoissa unohtamatta uintia ja metsä- ja rantaluonnossa seikkailemista. Kuvataidepaja toteutetaan yhdessä Siilinjärven Kuvataideyhdistyksen kanssa. Leirimatkat kuljetaan yhteiskyydillä.

Lisätiedot: Anne Roivainen 044 7284 653. Lue lisä ja ilmoittaudu 2.–31.5. verkossa. Katso hinta.

Huomaa myös Kahvila Huili: avoinna 14.6. saakka perjantaisin klo 9–12. Kaikenikäisten kohtaamispaikkaan voit tulla oman aikataulusi mukaan.

Heinäkuussa

Isien ja lasten leiri 19.–21.7.

Toiminnallista isien ja kouluikäisten lasten yhdessäoloa: kanoottimelontaa, viuhkasuunnistusta ja puutöitä sekä omien vahvuuksien etsintää perhevalokuvissa. Eikä musiikkia ja leirinuotiohetkiäkään unohdeta. Isille myös hetki omaa ohjelmaa. Mukana leiriä tekemässä myös Siilin Rasti ja Siilin Kamerat.

Lisätiedot: Kari Kolehmainen 044 7284 651. Lue lisää ja ilmoittaudu 2.5.1.7. verkossa. Katso hinta.

PISARA-suurleiri 24.–29.7.

Joka neljäs vuosi järjestettävä suurleiri on telttaleiri 10–14-vuotiaille. Suurleirille odotetaan noin 2 000 osanottajaa. Luvassa on kuusi ikimuistoista leiripäivää. Päivät täyttyvät monipuolisesta tekemisestä, askartelusta, liikunnasta, musiikista, pienistä ja suurista iltanuotioista. Pääjärjestäjänä on Nuori kirkko ry yhteistyökumppanien kanssa.

Lisätiedot: Sauli Paavilainen 044 7284 655. Lue lisää ja ilmoittaudu 25.4.–13.5. verkossa. Katso hinta.

Elokuussa

Äiti-tytärleiri 2.–4.8.

Äiti, mummi tai kummi! Tule leirille eskari- tai kouluikäisen tyttäresi, lapsenlapsesi tai kummilapsesi kanssa loppukesän rantamaisemiin Ruokoniemeen. Ohjelmassa musiikkia, liikkumista, käsillä tekemistä, keskustelua, ajattelua, lepoa, saunomista, uintia, hyvää ruokaa, puuhailua ja leirinuotion loimua Suomen kesässä. Leirille yhteiskuljetus.

Lisätiedot: Kirsi Pyöriä-Kolehmainen 044 7284 652. Lue lisää ja ilmoittaudu 2.–24.5. verkossa. Katso hinta.

Lasten leiripäivät 5.8. ja 6.8.

Päivän pituinen leiri 5–9-vuotiaille tytöille ja pojille. Leiripäivien ohjelmassa on monenlaista leiripuuhaa, uintia, kesäpelejä ja leikkejä. Ruokoniemen leirikeskukseen mennään linja-autoilla Vuorelan kirkolta ja Siilinjärven seurakuntatalolta. Lähtö päivittäin klo 9, paluu klo 16.30 mennessä.

Lisätiedot: Virpi Rissanen 044 7284 605. Lue lisää ja ilmoittaudu 3.–16.6. verkossa. Katso hinta.

Perheretki 10.8.

Lähdetään porukalla retkelle Leo's Leikkimaahan Jyväskylään.
Lähtö on noin klo 9 ja paluu klo 18 mennessä. Hinta 20 €/hlö (sis. matkat ja pienen aamupalan). Retkikirjeet lähetetään viikolla 30.

Lisätiedot: Liisa Tiilikainen 044 7284 645 tai Virpi Rissanen 044 7284 605. Lue lisää ja ilmoittaudu 3.–16.6. verkossa. Katso hinta.

Hinnat

Leirit ovat maksuttomia alle 15-vuotiaille Siilinjärven seurakunnan jäsenille. Leiri Ruokoniemessä maksaa muille alle 15-vuotiaille sekä 15 vuotta täyttäneille Siilinjärven seurakunnan jäsenille 44 € ja muille osallistujille 80 €. Seurakuntaan kuulumattomille Kesiskerho maksaa 3 €/pv, Lasten leiripäivä 12 € ja Pisara-leiri 135 €.

Perhe voi taloudellisen tilanteen perusteella hakea maksuvapautusta tai -huojennusta osallistumismaksusta.

Kesiskerhot 2019

Kesäarkipäivien toimintaa
5–9-vuotiaille.
Ilmoittauminen alkaa 2.5. Lue lisää

Taideleiri 1, 14.-16.6.2019

Luovaa toimintaa ja kansainvälisiä musapajoja 714-vuotiaille Ruokoniemessä. Ilmoittautuminen alkaa 2.5. klo 6. Lue lisää

Jippiileiri 16.–18.6.

Rento kesäleiri 9–13-vuotiaille. Ilmoittautuminen alkaa 2.5. Lue lisää

Taideleiri 2, 18.-19.6.2019

Yhden yön leiri 7–14-vuotiaille Ruokoniemessä  Lue lisää

Isien ja lasten leiri 19.–21.7.

Toiminnallista isien ja lasten yhdessäoloa. Ilmoittautuminen alkaa 2.5. Lue lisää

Äiti-tytärleiri 2.– 4.8.2019

Äiti, mummi tai kummi, tule Ruokoniemeen leirille eskari- tai kouluikäisen tyttäresi, lapsenlapsesi tai kummilapsesi kanssa loppukesän rantamaisemiin. Ilmoittautuminen alkaa 2.5. Lue lisää

Lastenleiripäivät 5.8. ja 6.8.

Yhden päivän leirit  59-vuotiaille. Ilmoittautuminen alkaa 3.6. Lue lisää

Kesäretkelle Leo's leikkimaahan 10.8.

Lähde viettämään kesäistä retkipäivää Jyväskylään.
Ilmoittautuminen alkaa 3.6. Lue lisää