Muistutus hautausmaiden kynttiläkäytännöistä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Muistutus hautausmaiden kynttiläkäytännöistä

Viinamäen hautausmaan Enkelipatsaan äärelle asetellaan paljon kynttilöitä myös juhlapyhien aikaan. Kynttilöiden sijoittelussa tulee huomioida riittävä etäisyys muista kynttilöistä. Kuva: Seppo Laitanen

Syksy ja talvi tuo hautausmaille kynttilöiden tuiketta. Erityisesti juhlapyhien aikaan hautausmaalle tuodaan paljon kynttilöitä. Näin on myös lauantaina, pyhäinpäivänä, jolloin hautausmaat täyttyvät kynttilöistä.

Kynttilöitä aseteltaessa tulee muistaa, että niiden väliin on jätettävä riittävästi tyhjää tilaa. Liian lähekkäin aseteltuina kynttilät voivat kuumudesta johtuen roihahtaa palamaan. Muistomerkkien päälle laitettavissa kynttilöissä tulisi suosia suojattuja kynttilöitä, esimerkiksi hautakynttilöitä.

Sekä Viinamäen että Rauhanpuiston hautausmailla sijaitsevat kierrätyspisteet, joihin kynttiläjätteet tulisi lajitella. Kynttilöiden metallikannet laitetaan metallijätteeseen, muoviosa sekajätteeseen ja lasiset lasinkeräysastiaan. Viinamäen hautausmaalla lasinkeräysastiat sijaitsevat jätekatoksessa ja huoltorakennuksen puoleisella parkkipaikalla. Rauhanpuiston hautausmaalla lasinkeräysastia on vesi- ja jätepisteellä.

Hautausmailla ei ole led-kynttilöille kierrätyspistettä, joten omaisten tulisi viedä vanhat ja rikkimenneet led-kynttilät haudoilta pois.