Kirkon palvelija ennen ja vastakin
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kirkon palvelija ennen ja vastakin

Eläkeläinen Reino Tuhkanen kävelee päivittäin 10 000 askelta, jotka ennen tuli kokoon suntion työssä. 27 vuoden ajan Tuhkanen palveli kotipitäjänsä seurakuntalaisia. Kirkosta ei malta pysyä erossa eläkkeelläkään.

Monelle Siilinjärven kirkossa käyneelle raamikas mies on tuttu näky. On lakaistu portaat, ripustettu virren numerot, sytytetty kynttilät, soitettu kellot ja aukaistu ovet tervetulon merkiksi. 27 vuotta Reino Tuhkanen palveli siilinjärveläisiä suntiona. ”750 hautajaiset, 400 häät, 140 konfirmaatiota, 810 jumalanpalvelusta”, Tuhkanen laskee.

Tie suntioksi ohjautui kuin sattumalta. Olin 80-luvulla ravintola-alalla. Yötyö verotti perheaikaa, mikä sai miettimään ammatinvaihtoa”, Reino Tuhkanen kertoo. Lehti-ilmoitus kiinteistöpalvelijan peruskurssista vei Tuhkasta kohti uutta: ”Ajattelin lähteä jollekin koululle talonmieheksi.” Kurssi kuitenkin johti Tuhkasen harjoittelijaksi Vuorelan kirkolle, ja kurssin lopuksi seurakunnasta soitettiin ja kysyttiin suntion sijaiseksi.

”Kapakkatyöstä lähtiessä janosin työtä, jossa on sisältöä ja järkeä. Aluksi oli kyllä vaikea hahmottaa, mitä suntion työ oikeastaan on. Ravintolassa kun työn tulos selvisi vuoron lopussa kassan laskemalla.”

Ravintolatyössä Tuhkasella ei ollut erityisiä kohokohtia. Suntiota joulu ja pääsiäinen paastoineen taas puhuttelevat yhä syvästi. Työ seurakunnassa tuki myös perhesuhteiden kriisissä.

Työelämä vei Reino Tuhkasen kapakasta kirkkoon. "Tämä työ on kasvattanut minussa ihmiselämän arvostusta", 27 vuotta siilinjärveläisiä palvellut suntio summaa.

Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Surraan samassa penkissä

Suntiona on oppinut kohtaamaan surun ja menetyksen osana elämää. ”Ennen suntion työtä en ollut nähnyt kuollutta ihmistä. Tämä työ on kasvattanut minussa ihmiselämän arvostusta.”

Tuhkanen kokee voineensa suntiona lähestyä kirkkoon surunsa kanssa tulleita arkiselta tasolta. ”Kun omaiset ovat tulleet kuuntelemaan surukellojen soittoa, moni on halunnut jutella. Moni pohtii, miten elämänmuutoksesta jatkaa eteenpäin.” Silloin suntio Tuhkanen on omalla paikallaan rohkaissut surijaa, vaikkei sielunhoitaja olekaan.

Toiset tragediat ovat pysäyttäneet syvästi. ”Olen ollut sanaton ja hämmentynyt esimerkiksi silloin, kun kokonainen koululuokka on tullut kuuntelemaan kellonsoittoa koulutoverin tehtyä itsemurhan. Kun tuolloin työntekijänä menin samaan penkkiin istumaan, se yhdisti meidät.”

Kadonnut morsian ja piispalle sauva

Häistä suntion muistoissa on iloa ja jännitystä. Sakastissa ja kirkon eteisessä on rentoutettu morsianta ja morsiamen isää. ”Kukaan ei ole pyörtynyt vihkikirkossa, vaikka on jännittänyt miten. Kesähäiden kirkossa on usein mukavan viileääkin”, Tuhkanen lievittää juhlahermostusta.

Joskus on etsitty kadonnutta morsianta. ”Urut jo soivat, ja pappi tuli alttarille, mutta morsianta ei näkynyt. Löysin hänet seurakuntatalolta meikkaamasta. Piti hoputtaa topakasti, kun oli heti perään toinen vihkipari vuoroaan odottamassa.”

Liki 30 vuotta suntiona Siilinjärven seurakuntaa palvellut Tuhkanen nauttii haasteista. Uralta on jäänyt mieleen piispan pukeminen ja piispansauvan kokoaminen. ”Arvokkaatkaan vieraat eivät jännitä. Nautin, kun osaan tehdä työni ja saan tehdä sitä ihmisten parissa.”

Yksinäisyyttä ja apukäsiä

Suntion työ on yksinäistä. Sunnuntaina vuoro alkaa ennen seitsemää, jotta kirkkokansa voi käydä jumalanpalvelukseen kymmeneksi. Usein suntion työ tilaisuuksissa loppuu vasta, kun muut ovat jo aikaa sitten lähteneet.

Suntiolle tärkeitä apulaisia ovat seurakunnan vapaaehtoiset. ”Ehtoollispikarien pesu, kolehdinkanto, virsikirjojen ja ohjelmien jako, tiekirkko-opastus, sankarihautausmaan kolaaminen”, Tuhkanen luettelee. Hän haluaa pitää esillä kirkon vapaaehtoistyötä, joka on hänen virka-aikanaan lisääntynyt. ”Suntion avuksi saa tulla. Monelle vapaaehtoiselle on päivän kohokohta, kun saa auttaa.”

Yli kuukauden ajan eläkepäiviä viettänyt Reino Tuhkanen näkee vielä työstä unta. ”Eläkkeelle jäänti on suurempi muutos kuin osasin kuvitella. Silloin kun en ole ollut missään tehtävässä, tuntuu kuin päivät menisivät hukkaan”, Tuhkanen kertoo. Hänellä on kuitenkin levollinen mieli, koska 27 vuoden ajan saanut olla hyvässä työpaikassa ja monipuolisissa tehtävissä.

Nyt kun työ ei rytmitä arkea, Reino Tuhkanen sauvoo kävellä 10 000 askelta päivässä, vesijuoksee ja tekee puhdetöitä kotitilallaan Pöljällä. Hän on lupautunut ikäihmisten leirille avuksi. Hänestä on kuoriutunut myös ahkera kirkkokonserteissa kävijä. Vapaaehtoisena hänet on nähty kolehdinkannossa – kirkosta kun ei malta pysyä pois pyhänäkään.

9.3.2017
Sini-Marja Kuusipalo