Minä, luterilainen
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Minä, luterilainen

Minna Huttunen

Luterilaisuuden suuri kiitoksen siemen on armo. Armollisuus myös itseään kohtaan. Jatkuva riittämättömyys ja kiire ovat armottomia. On erinomainen taito oppia pysähtymään. Kokonaan. Ilman mitään sähköisiä viihdykkeitä. Vain kuunnella omaa ääntään. Hiljaisuutta. On mahdollista etsiä mielenrauhaa myös meditaatiosta, retriiteistä, ilman että suljetaan pois luterilaisesta yhteisöstä. Monet tahot toimivat rinnakkain.

Kirkko on tullut lähemmäksi seurakuntalaista. Se uudistuu ja pyrkii pysymään mukana tässä päivässä. Muutos on erilaista kuin Martti Lutherin aikana mutta se on kuitenkin jatkuvaa. Jotta tavoittaisi kaikenikäiset seurakuntalaiset, on kirkon oltava mukana myös digitaalisessa uudistuksessa. Se tuo kirkon osalliseksi seurakuntalaisen arkipäivää.

Nuoruudessani seurakunnassa mukana olevat helpommin lokeroitiin. Nykyään lokerointi tapahtuu enemmän muissa ryhmissä. Siilinjärven seurakunta näkyy paljon arkipäivässä. Enemmän kuin lapsuudessani ja nuoruudessani kotipaikkakunnallani. Tosin aikakin on toinen. Moninaiset tilaisuudet kaikenikäisille mataloittavat kynnystä osallistua ja tulla kuulluksi omana itsenään. Yhteiskunta valitettavasti toimii usein toisin. Ympäröivässä maailmassa on ansaittava paikkansa ja taisteltava kiivaastikin, jotta tulee hyväksytyksi. Itse löysin seurakunnan toiminnan kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen lasteni myötä. Myös Gospel-lattarit ovat olleet puhdistava, armollinen, erittäin rikastuttava kokemus.

Vaikka luterilaisuus on osa minua, sitä on silti harjoitettava. Anteeksiannon harjoittelulle on vielä annettava tilaa. Sekä itselleen että minulle väärin tehneille.

 

Minna Huttunen
Siilinjärven seurakuntalainen

10.5.2017




Aloita uusi viestiketju Siirry arkistoon
Aihe / Aloittaja   Viimeisin / Viestejä