Vapaaehtoisena kerhossa, kirkossa ja kahvilassa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Vapaaehtoisena kerhossa, kirkossa ja kahvilassa

Vapaaehtoistehtävät toivat Hollannissa opiskelevan Milla Lappalaisen lapsuuden maisemiin tammipakkasten aikaan. Lappalainen sai viikon aikana reppuunsa paljon uusia kohtaamisia ja näkökulmia tehtävistä seurakunnassamme.

Hollannissa fysioterapeutiksi opiskelevan Milla Lappalaisen ensimmäiseen opintovuoteen kuuluu tehdä viikon ajan vapaaehtoistyötä itse valitussa paikassa, muulla kuin omalla ammattialalla. Vapaaehtoistehtävät Siilinjärven luterilaisesta seurakunnasta löytyivät googlaamalla.

Vapaaehtoisen työrupeama alkoi seurakunnan avoimissa kahviloissa Huilissa ja Perjantaikahvilassa. ”On ihanaa puhua suomea. Huilissa oli kiva päästä juttelemaan etenkin vanhempien kävijöiden kanssa”, Lappalainen kertoo. Yhteinen jutunjuurikin löytyi muitta mutkitta: Urheilugaala ja siilinjärveläinen urheilukulttuuri puhuttivat.

Milla Lappalainen osallistui vapaaehtoistyöntekijänä lasten päiväkerhoon Siilinjärvellä. ”Lapset ovat aitoja eivätkä kiertele”, Lappalainen iloitsi. Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

”Olen tehnyt talkootöitä harrastusseurassani, ja Ahmon koulun tukioppilaana kävimme muutamia kertoja Palvelutalo Akuliinan asukkaita tapaamassa.” Seurakunnassa Lappalainen tarttuu vapaaehtoistehtäviin ensimmäistä kertaa.

Antoisia juttuja

Erityisesti Lappalainen odotti tehtäviä lasten kerhoissa. ”Lapsista jäi hyvä fiilis. He ovat aitoja eivätkä kiertele. Yllätyksekseni pääsin myös kummilapseni kerhoon.” Liikunnallinen Milla Lappalainen on tottunut toimimaan lasten ja koululaisten kanssa liikuntaleirillä.

Lappalainen pääsi tutustumaan kirkon työhön myös suntion rinnalla. ”Tein lumitöitä ja olin valmistelemassa kirkkoa useita siunaustilaisuuksia varten. Hautajaisten päivä ei tietenkään ollut iloisin päivä, mutta oli todella mielenkiintoista olla mukana. Hautajaisten välillä vaihdoin virsitauluun numerot ja siivosin käytävältä hiekoituskivet pois. Sain viikonloppuna nähdä paljon suntion työtä, jota ei muuten näe.”

Sunnuntaina Lappalainen auttoi pappia pukeutumaan jumalanpalvelusta varten ja keräsi kolehtia. Messun jälkeen kutsuivat eläkeikäisten syntymäpäiväjuhlien tarjoilutehtävät. ”Kahvinkaadon lomassa sain jututtaa seurakuntalaisia. Eri-ikäisten ihmisten kohtaaminen on tärkeää myös tulevassa ammatissani.”

”Olen saanut uusia kokemuksia eri tehtävistä eri ikäryhmien parista. Tämä ei ollut pelkkä opintopiste. Tulevaisuudessa aion tehdä vapaaehtoistyötä erityisesti lasten kanssa. Myös tehtävät vanhusten kanssa kiinnostavat. Mutta ensin haluan valmistua ja saada enemmän vapaa-aikaa, jotta voin sitoutua tehtäviin kunnolla”, Lappalainen summaa.

Tule sinäkin vapaaehtoistehtäviin!

Siilinjärven seurakunnassa toimii noin 400 vapaaehtoista. Seurakunta ilmoittaa tehtävistä Vapaaehtoistyo.fi-verkkopalvelussa.

”Otamme mielellämme vapaaehtoisia lasten ja perheiden kerhoihin, joissa pääsee esimerkiksi leikkimään sekä auttamaan kerholaisia askarteluissa ja pukemisessa. Kahvilassa taas tarvitaan apua valmisteluun, vanhuksille kahvin tarjoilemiseen, vauvaperheille apukäsiksi”, lastenohjaaja Virpi Rissanen kertoo kasvatustyön tilanteesta.

Kymmenille vapaaehtoisille on tarvetta myös Yhteisvastuukeräyksen toteuttamisessa Siilinjärvellä. Keräys alkaa 4. helmikuuta.

23.1.2018
Sini-Marja Kuusipalo

Ennen jumalanpalvelusta Milla Lappalainen auttoi pappi Sanna Marinia jumalanpalvelusasuun pukeutumisessa. Vapaaehtoistehtävissä ohjasi suntio Markku Mäenpää. Kuva: Leena Laurinkari

Kesätyöpaikat hautausmailla

Etsimme kesä- ja heinäkuuksi työntekijöitä seurakuntamme hautausmaille puistotöihin. Hae verkossa viimeistään 28.2. Lue lisää

Kausityöpaikat hautausmailla

Haemme touko-lokakuuksi kausityöntekijöitä hautausmaiden ja puistoalueiden hoitoon. Hae viimeistään 28.2. Lue lisää