Päiväkerhot 50 vuotta
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Päiväkerhot Siilinjärvellä: Jumalan kämmenellä jo 50 vuotta

Päiväkerhotyö Siilinjärven seurakunnassa täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Viisikymppisiä juhlitaan Jumalan kämmenellä -teemalla pitkin vuotta helmikuusta alkaen.

Sunnuntaina 18.2. vietetään Siilinjärven kirkossa messua ja juhlaa, jotka käynnistävät juhlaviikon. Juhlaviikolla  päiväkerhoissa on avoimet ovet perheille ja kerhoista kiinnostuneille. ”Siilinjärvellä on paljon lapsiperheitä ja pieniä lapsia. Päiväkerhot ovat kysyttyjä. Toivotamme niihin tervetulleiksi uusia lapsia, ja nyt on hyvä mahdollisuus tulla tutustumaan siihen, mitä me päiväkerhossa teemme”, lastenohjaajat Pirjo Ahonen ja Virpi Rissanen kertovat.

Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Kerholaulut levyksi

Kevään aikana päiväkerholaiset ja lastenohjaajat työstävät kanttori Vesa Kajavan johdolla levyn suosituista kerholauluista. ”Levylle kootaan monipuolinen kattaus lasten kerhomusiikkia. Jumalan kämmenellä -laulu on ehdottomasti mukana”, Pirjo Ahonen sanoo. Levy julkistetaan laulajaisissa syksyllä.

Osa lauluista lauletaan kuuluvasti Siilinjärven torilla toukokuussa kerhojen avoimessa kevätjuhlassa. ”Tällä kertaa emme juhlikaan omissa tiloissa vaan keskellä kylää. Kuka tahansa voi osallistua juhlaan”, lastenohjaajat korostavat.

Lisäksi lasten luovuutta nähdään syksyllä koottavassa Jumalan kämmenellä -taidenäyttelyssä.

Kummin kanssa uimaan

Päiväkerhon juhlavuonna seurakunta kannustaa kummeja ja kummilapsia viettämään yhteistä aikaa.  ”Lahjoitamme kaikille päiväkerholaisille uimaliput, jotka he voivat käyttää yhdessä oman kumminsa kanssa”, Pirjo Ahonen kertoo.

”Kummit ovat tervetulleita elämään juhlavuotta kerholaisten kanssa myös muissa tapahtumissa ja jumalanpalveluksissamme”, lastenohjaajat kutsuvat.

Tänä vuonna Siilinjärven seurakunnassa kokoontuu 10 päiväkerhoryhmää 3–5-vuotiaille lapsille. Kerholaisia on kaikkiaan 140. Päiväkerhotyö on pyhäkoulutyön ohella seurakunnan pitkäikäisintä toimintaa pikkulapsiperheiden parissa.

”Me seurakunnan työntekijät olemme kiitollisia siitä, että vanhemmat ovat tuoneet lapsiaan 50 vuoden ajan päiväkerhoihin. Suuri kiitos heille. Toivon mukaan päiväkerhoja pidetään vielä seuraavankin viidenkymmenen vuoden päästä”, Virpi Rissanen summaa.

2.2.2018

Kuva: Sini-Marja Kuusipalo