Nuori seurakunta lauloi kerholaulut levyksi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Nuori seurakunta lauloi kerholaulut levyksi

Mitä syntyy, kun 50 lasta ja nuorta, tusina lastenohjaajia ja kourallinen muusikoita laitetaan yhteen? Lastenmusiikkia totta kai! Peräti levyllinen päiväkerhoista tuttua musiikkia äänitettiin Siilinjärven seurakuntatalolla toukokuun hellepäivinä.

Levyllä ääneen pääsevät seurakunnan lapsi- ja nuorisokuorolaiset, kirkkomuskarilaiset ja lastenohjaajat sekä pieni joukko muusikoita. Soittimina kuullaan pianon lisäksi selloa, klarinettia, panhuilua ja Chimes-kelloja.

– Päiväkerhossa lauletaan ja leikitään paljon. Juhlavuoden kunniaksi päätimme koota kerhomusiikkia levyksi, idean äiti, lastenohjaaja Pirjo Ahonen kertoo.

– Levyn laulut ovat pääasiassa niitä lauluja, joita on käytetty päiväkerhoissa Siilinjärvellä vuosikymmenten ajan. Suurin osa on lasten virsikirjasta. Lastenohjaajilla on ollut merkittävä rooli ohjelmiston valinnassa, hehän ovat asiantuntijoita päiväkerhotyön 50-vuotisella taipaleella, levytystä johtava kanttori Vesa Kajava kertoo.

Kuva: Sini-Marja Kuusipalo

Kuuluuko oma ääni?

Levyä varten kanttorit Vesa Kajava ja Marjaana Kaisto ovat harjoituttaneet nuoria laulajia niin kuoroissa ja muskareissa kuin kerhoryhmissä viikoittain muutaman kuukauden ajan. Nuorille seurakuntalaisille levyttäminen on ainutlaatuinen kokemus.

– Levyprojektista jää konkreettinen muisto mukavasta kuoroharrastuksesta, Kajava kertoo.

– Kuuluko meidänkin ääni? päiväkerholaiset ovat kyselleet, Ahonen sanoo.

Olivia Petäjäjärvestä levylle laulaminen oli mukavaa.

– Harjoittelin tuossa ulkona ennen tänne (äänitykseen) tuloa. Kerhossa ollaan laulettu Jumalan kämmenellä melkein aina. Nyt laulettiin kyllä vähän kovempaa kuin kerhossa, nuori päiväkerholainen tuumii.

Nuorten kuoron kymmenen laulajan mielestä mielestä levyn tekeminen oli mielenkiintoista ja helppoa.

– Oli kiva vetää meidän tyylisiä lauluja, niin kuin Suojelusenkeli ja Pikkulintu riemuissaan, Anniina Kivelä kertoo.

– Oman äänen kuuleminen on kyllä hämmentävää, Charlotta Korhonen sanoo.

Perinnettä eteenpäin

Levyn parista kymmenestä laulusta bongaa myös tutun virren Ystävä sä lapsien. Lapsilaulajat huolehtivat päiväkerhojen klassikoista, kuten juhlavuoden nimikkolaulusta Jumalan kämmenellä sekä Pienen pieni leppäkerttu ja Pieni päivänkukka kerrohan. Levyn tekijät arvelevat laulujen herättävän muistoja eri ikäpolvissa.

– Levy on yksi tapa välittää kristillistä perinnettä eteenpäin. Kodissa kristillinen lastenmusiikki voi kulkea muun musiikin rinnalla, lastenohjaaja Virpi Rissanen sanoo.

Levyn ensipainos on 500 kappaletta, ja sitä jaetaan siilinjärveläisille perheille niin kerhoissa ja muskareissa kuin kastekodeissa.

– Kun lapset laulavat kerholauluja kotona, vanhemmat kysyvät meiltä ohjaajilta laulujen sanoja. Nyt levystä saa pienen setin kättä pidempää myös kotiin. 

Kajava arvelee, että lasten musiikin levyttäminen ei ole seurakunnissa yleistä. Sen sijaan yleisempiä levyprojekteja lienevät aikuiskuorojen levyt.

Levy julkaistaan elokuussa Mäntyrannan kesäteatterilla pidettävän jumalanpalveluksen jälkeen.

Sini-Marja Kuusipalo

24.5.2018


Korjaus: Levyn ensipainos on 1 000 kappaletta. (9.8.2018)

Diakoniatyöntekijän virka

Siilinjärven seurakunnassa on avoinna diakoniatyöntekijän virka. Hakuaika päättyy 31.8. klo 12. Lue lisää