Tasauspäivä 23.9.
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Tasauspäivä 23.9.

Samalla, kun auringon valo jakautuu tasaisesti maapallolle, Tasaus pyrkii tuomaan valoa ja toivoa heille, joiden elämiin katastrofit, sodat ja konfliktit ovat jättäneet pitkät varjot.

Tasauspäivän tapahtuma su 23.9. Siilinjärven seurakuntatalolla messun ja kirkkokahvien jälkeen. Tapahtumassa lähetyssihteeri kertoo tasauskampanjan teemaan liittyviä terveisiä omalta matkaltaan Nepalista sekä välittää seurakunnan nimikkolähetin Arja Koskisen terveisiä Kolumbiasta.

Millaisia keinoja on eheyttää murtunut mieli? Miten minä ja sinä Siilinjärveltä voimme olla tukemassa veljiä ja siskoja ympäri maailman.

 

Syys- ja kevätpäiväntasauksina valo jakaantuu tasaisesti maailmaan kaksi kertaa vuodessa. Auringon keskipiste siirtyy eteläiseltä tähtitaivaalta pohjoiselle. Tasauksen tarkoitus on muistuttaa, että globaali hyvinvointi ei jakaudu tasaisesti edes silloin.

Suomen Lähetysseura pyrkii tasaamaan globaalia hyvinvointia keräämällä lahjoituksia ja muistuttamalla toisiamme siitä, että heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnin edistämiseksi.

Tänä vuonna lahjoituksilla tuetaan murtuneita mieliä ja edesautetaan heikoimmassa asemassa olevien henkistä hyvinvointia mm. Kolumbiassa, Nepalissa ja Lähi-idässä.