Kappalainen Voutilaisen tulosaarna 9.9.2018
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kappalainen Voutilaisen tulosaarna 9.9.2018

16. sunnuntai helluntaista
Päivän evankeliumi Matt. 6:19-24

Harrastan mielelläni lenkkeilyä. Pari päivää sitten lenkkeilin varhain aamulla Toivalassa, kotimaisemissani. Kolean yön jäljiltä ilma raikas. Juostessani huomasin kahta puolta lenkkipolkuani kesän merkkejä: puista pudonneita keltaisia lehtiä. Lenkkipolkuni vei rantaan. Oli täysin tyyntä. Näin, miten peilityyni veden pinta heijasti kuin peili puolipilvisen taivaan ja rannassa ylväänä seisovat vanhat kuuset. Minun oli pakko hetkeksi pysähtyä ihmettelemään kaikkea sitä ympärilläni olevaa kauneutta. Uskon, että sinullakin on varmasti ollut hetkiä, kun olet lumoutunut ympärillä olevasta kauneudesta. Me elämme tavattoman rikkaassa, monimuotoisessa ja kauniissa maailmassa.

Jeesuksen sanoista "älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle” on joskus vedetty se johtopäätös, että kristityn ei sovi liikaa ihastua tähän näkyvään maailmaan. Kirkon historiassa on saatettu opettaa, että kristityn tulee pitää tätä näkyvää maailmaa vähäpätöisenä näkymättämän maailman rinnalla. Onko todella näin? Pitääkö kristityn opetella vihaamaan kaikkea maan päällä vastaan tulevaa kauneutta? Pitääkö kristityn keskittyä vain näkymättömään ja aineettomaan todellisuuteen?

Luulen, että monella ei-kristityllä voi olla tällainen käsitys kristillisestä uskosta … ja tiedän, että on kristittyjä, jotka näin myös ajattelevat.

Tätä Jeesus ei kuitenkaan meille opeta. Jeesus ei kiellä meitä iloitsemasta kohtaamastamme kauneudesta. Kauneus on yksi osa Jumalan hyvää huolenpitoa. Me saamme iloita ja jopa innostua kauniista maailmasta. Aivan Raamatun alkulehdillä sanotaan: ”Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää.” Edelleen sanotaan: "Kaikki minkä Jumalan on luonut, on hyvää, eikä siitä tarvitse hylätä mitään, kun se otetaan kiittäen vastaan."  (1. Tim. 3:4-5)

Kristillinen usko ei ole elämänkielteistä. Näkyvän ja näkymättömän erottaminen siten, että toista pidettäisiin hyvänä ja toista pahana, ei ole kristinuskoon kuuluva asia. Jumala on luonut koko maailman ja siksi sitä ei tule pitää vähäarvoisena, vaan ottaa kiitoksella vastaan.

Jeesus ei siis kehota meitä halveksumaan tätä näkyvää maailmaa,  mutta sen sijaan hän kieltää meitä keräämästä niitä aarteiksemme ja varastoimasta niitä itsellemme, olivatpa ne miten ihania tahansa. Kaikki se on tarkoitettu meille käytettäväksi, muttei niin, että keräämme sen itsellemme kekoihin ja talletamme omiin aarrekammioihimme. Totta on nimittäin nämä Jeesuksen sanat päivän evankeliumissa: "Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat."

Päivän evankeliumista käy meille ilmi, että ihmisen on vaikea erottaa se arvokkaat asiat arvottomista. Silmissä ei ole välttämättä mitään vikaa, mutta silti me emme näe sitä, mikä on oleellista ja tärkeää. Me kuvittelemme, että arvokasta on se, mikä maksaa paljon, tai se millä on tunnearvoa. Rahallinen arvo tai tunnearvo eivät kuitenkaan päde siihen, mikä Jeesuksen mukaan on todella arvokasta. Arvokasta on se, mikä on ikuista.

Sanotaan, että ”timantit ovat ikuisia”. Tähän tuttuun lausahdukseen kätkeytyy ymmärrystä siitä, mikä on todella arvokasta. Eikö juuri ikuisuuden vuoksi timantit ole niin arvokkaita? Tosin, eivät timantit oikeasti ole ikuisia, vaan nekin lopulta ovat katoavaisia jos niitä kuumennetaan riittävän kovassa lämpötilassa. Ne muuttuvat silloin hiilidioksidiksi.

Jeesus neuvoo meitä sijoittamaan johonkin vielä timanttejakin kestävämpään. Johonkin, joka ei pala tulessakaan ja jonka rinnalla timantitkin ovat halpaa roskaa. Jeesus sanoo: "Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta."

Mitä tämä aarteiden taivaaseen kokoaminen on? Tähän kysymykseen annettiin meille vastaus päivän epistolassa aiemmin: "Varoita niitä, jotka tässä maailmassa ovat rikkaita, etteivät he ylpeilisi eivätkä panisi toivoaan epävarmaan rikkauteen, vaan Jumalaan, joka antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme. Kehota heitä tekemään hyvää, keräämään rikkaudekseen hyviä tekoja ja jakamaan anteliaasti omastaan muille. Näin he kokoavat itselleen aarteen, hyvän perustuksen tulevaisuutta varten, niin että voittavat omakseen todellisen elämän."

Huomasitko? Tekemällä hyvää ihminen kartuttaa itselle taivaallista aarretta. Laittamalla itsensä likoon toisten hyväksi, antamalla aikaansa, osaamistaan ja ehkä varojaankin ihminen kerää itselle aarretta taivaaseen. Luterilaisina tällainen puhe kuulostaa meistä oudolta. Vaikuttavatko tekomme siihen, onko meillä aarre taivaassa? Joku voi myös kysyä, että entä jos minä hädin tuskin saan rahan riittämään omaan ruokaan ja välttämättömiin vaatteisiin. Entä jos minulla on sellainen tunne, ei minulla ole mitään annettavaa muille? Voiko minulla silloin olla aarretta taivaassa?

Paljastan nyt salaisuuden. Meillä kaikilla kastetuilla ja uskovilla on jo aarre taivaassa. Tämän aarteen nimi on Jeesus Kristus. Tähän aarteeseen me emme voi itse omilla hyvillä teoillamme vaikuttaa. Hän on täydellinen ja mittaamattoman arvokas aarre, jonka me olemme saaneet lahjaksi. Kristus-aarre yksin riittää meille pelastukseksi. Kuitenkaan me emme pääse yli emmekä ympäri siitä, että Paavalin mukaan me keräämme aarretta taivaaseen myös hyvillä töillämme. Pelastukseen tekomme eivät vaikuta, mutta ehkä jonkinlainen palkka taivaassa maksetaan hyvistä töistämme.

Tänään ystävä, olitpa kartuttanut sitä taivaallista aarretta enemmän tai vähemmän. Tai vaikka olisit vain keskittynyt vain maallisiin aarteisiin. Tänään me kaikki saamme kääntää katseemme  Kristukseen. Hänessä on aarretta meille kylliksi. Murheita, huolia ja laskusuhdanteita kyllä tulee, mutta Kristus-aarretta ei mikään konkurssi meiltä riistä pois!

9.9.2018
Teemu Voutilainen
I kappalainen