Yhteisvastuu 2018
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Yhteisvastuu tuotti 17 000 euroa

Vuoden Yhteisvastuukeräyksessä Siilinjärvi keräsi toiseksi suurimman summan Kuopion hiippakunnassa. Varoilla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman konfliktialueilla. Paikalliseen käyttöön jäävällä summalla autetaan vähävaraisia siilinjärveläisiä diakonia-avustuksin sekä yhteisellä ruokailulla.

Tänä vuonna Siilinjärvellä kerättiin varoja Yhteisvastuuseen kaikkiaan 17 041 eurolla (jäsentä kohti 1,01 €). Varoilla torjutaan nälkää ja köyhyyttä Suomessa ja maailman konfliktialueilla. Kuopion hiippakunnan seurakunnista Siilinjärvi keräsi euromääräisesti toiseksi suurimman summan. Vuoden keräystuotto hiippakunnan seurakunnissa oli yli 390 000 euroa.

Keräystuotosta 20 prosenttia käytetään paikallisseurakunnan auttamistyössä. Siilinjärvellä paikalliseen käyttöön jää 2 700 euroa. Summalla autetaan vähävaraisia siilinjärveläisiä diakonia-avustuksin. Lisäksi seurakunta järjestää yhdessä kunnan sosiaalitoimen kanssa ruokailun, johon kutsutaan 100 vähävaraista yksinelävää ja perheellistä.

”Seurakunnan työntekijät eivät voi toteuttaa tällaista yksin vaan yhteistyössä diakoniatyön vastuuryhmän ja muiden ihanien vapaaehtoisten kanssa”, Siilinjärven seurakunnan johtava diakoniaviranhaltija Liisa Tiilikainen kiittää.

Vuosittain Yhteisvastuukeräyksen toteutukseen osallistuu Siilinjärvellä 60–90 vapaaehtoista, joista noin 35 on nuoria. Yhteisvastuuseen osallistuttiin lipaskeräyksillä, erilaisissa tapahtumissa sekä kolehdein ja muin lahjoituksin. Tänä vuonna tapahtumat tuottivat 8 700 euroa ja lipaskeräys 6 400 euroa. Suosituimpia tapahtumia olivat kuukausittaiset Arjen ateria -ruokailut ja vapun myyjäiset.

Yli 3 miljoonaa euroa hätäapua nälkäisille

Suomalaiset lahjoittivat Yhteisvastuukeräykselle tänä vuonna yli 3 miljoonaa euroa. Suomessa varoilla tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kautta. Diakoniarahastosta myönnetään avustuksia mm. sairauden, pitkittyneen työttömyyden tai yllättävän elämäntilanteen vuoksi kohtuuttomiin vaikeuksiin joutuneille. Seurakunnissa keräysvaroin pyritään tuomaan välitöntä helpotusta arkeen esimerkiksi ruoka-avun kautta.

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien johdosta pahiten kärsineitä ihmisiä. Heille turvataan mm. riittävän ravinnon ja puhtaan veden saanti, mahdollisuus terveydenhoitoon, toimeentuloa parantavaan koulutukseen ja lasten koulunkäyntiin. Keräyksen 2018 kansainvälisenä esimerkkikohteena seurattiin Etelä-Sudanista sotaa ja levottomuuksia Ugandaan paenneiden ihmisten elämää.

Yhteisvastuun tuotosta 60 % ohjataan Kirkon Ulkomaanavun välityksellä katastrofiapuna kehitysmaiden ihmisten auttamiseksi, 20 % kirkon diakoniarahaston kautta taloudelliseen apuun hädässä oleville suomalaisille ja 20 % paikallisseurakunnan avustustyöhön.

Vuonna 2019 tuetaan koulutusta

Yhteisvastuu-kampanja on aktiivisimmillaan helmi-huhtikuussa, mutta keräys jatkuu ympäri vuoden. Parhaillaan valmistellaan jo vuoden 2019 keräystä. Keräyksen teemana on lasten ja nuorten koulutuksen tukeminen Suomessa ja kehitysmaissa.

”Myös peruskoulun jälkeen koulutus kuluineen tulisi kuulua yhteiskunnalle. Siten taattaisiin lapsillemme ja nuorillemme mahdollisuudet kouluttautua ja olla rakentamassa yhteiskuntaa, jossa kaikki voivat pärjätä ja rakentaa omaa elämäänsä. Kannustankin kaikkia pitämään ääntä näiden perusoikeuksien puolesta niin Siilinjärvellä kuin maailman kaukaisimmissa kolkissa”, diakoniatyöntekijä Liisa Tiilikainen sanoo.

Vuoden 2019 Yhteisvastuu-info on Siilinjärvellä 31.1.2019.

Lisätietoja

  • keräyksestä Siilinjärvellä: johtava diakoniaviranhaltija Liisa Tiilikainen, 044 7284 645, **@**
  • keräyksen verkkosivut ja alueittaiset keräyssummat Yhteisvastuu.fi

29.11.2018


Lahjoita Yhteisvastuuseen

Jos haluat lahjoittaa Yhteisvastuusteen Siilinjärven seurakunnan kautta, käytä seuraavia maksutietoja: saaja Siilinjärven ev.lut. seurakunta, tilinumero FI49 5608 8820 0292 03, viesti Lahjoitus Yhteisvastuuseen.

Keräyslupa RA/2017/785, voimassa 1.9.2017–31.8.2019, Manner-Suomi, myöntänyt Poliisihallitus 18.8.2017.

Kuva: Katja Tahja