Laskiaissunnuntai
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Suurin niistä on rakkaus

Mitä yhteistä on mäenlaskulla, pullalla ja Jeesuksella? Kaikki nämä kuuluvat laskiaiseen.

Perinteisesti laskiaisena mennään laskettelemaan tai pulkkamäkeen, ja syödään laskiaispullaa. Laskiaissunnuntai on myös kirkollinen pyhäpäivä. Laskiainen muistuttaa meitä pian alkavasta paastonajasta, joka on nöyrtymisen, laskeutumisen aikaa. Paastonaikana meitä kutsutaan katsomaan omaan itseemme ja sisimpäämme.

Päivän evankeliumitekstissä Jeesus antaa sokealle miehelle näön. Samalla tavalla mekin kaipaamme silmien avautumista, jotta näkisimme selkeästi valintamme ja niiden seuraukset. Silmiemme avautuminen on tärkeää, jotta voisimme nähdä lähimmäisemme rakkauden silmin. Tähän meitä kehotetaan: ”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi." (Matt. 22:37–39)

Lähimmäisen rakastaminen ei ole yksinkertaista ja helppoa. Oma itsekkyys, ennakkoluulot ja välinpitämättömyys ajavat toisinaan elämässämme ykkössijalle eikä toisille ihmisille ole tilaa. Paastonaika kutsuukin meitä parannukseen. Apua tähän saamme pyytää Jumalalta, joka itse on rakkaus. Se, joka pysyy rakkaudessa, pysyy Jumalassa ja Jumala pysyy hänessä.

Koska Jumala on rakkaus, voisi 1. korinttilaiskirjeen luvun 13 teksti kuulua myös seuraavasti: Jumala on kärsivällinen, Jumala on lempeä. Jumala ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii. Jumala ei koskaan katoa.

Meidät, jotka on luotu Jumalan kuviksi, onkin kysyttävä itseltämme: Millaisia kuvia rakkaudesta me olemme? Rakastammeko lähimmäistämme niin kuin itseämme? Olisiko meillä parantamisen aihetta? – Luulenpa, että jokaisella meillä on.

1.3.2019
Sanna Marin

Kuva: Unsplash