Taideleiri 2
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Taideleiri 2, 18.-19.6.2019

Kuva: MInna Rissanen

Kuva: Anne Roivainen

Yhden yön leiri 7–14-vuotiaille Ruokoniemessä 

 

 

Leirin ohjelmassa hauskaa tekemistä ja uuden oppimista.

Päästetään luovuus valloilleen kuvataide- ja musapajoissa. Välillä liikutaan metsä- ja vesielämästä nauttien, pidetään kesäjuhlat rantanuotiolla ja hiljennytään Kappelihetkiin sekä siinä samalla tullaan tutuiksi uusien kavereiden kanssa.
 

Leirille Ruokoniemen leirikeskukseen järjestetään edestakainen bussikuljetus tiistaina klo 13.15 alkaen Vuorelan kirkolta Siilinjärven seurakuntatalon kautta leirikeskukseen.

Leiri päättyy Ruokoniemessä keskiviikkona noin klo 17.30, josta bussikuljetus Siilinjärven kautta Vuorelaan.

Hinta: Siilinjärven seurakuntalaisille maksuton. Muille kuin seurakunnan jäsenille hinta 44 €.

Leirivastaava: Anne Roivainen. Toisena ohjaajana toimii kanttori Airi Heiskanen. Lisäksi leirillä toimii kesäteologi Saga Boberg ja joukko nuoria isosia.

Kuvataidetyöskentely toteutetaan yhteistyössä Siilinjärven Kuvataideyhdistyksen kanssa.

Leiriläisiä: 30 hlö

Toimintaan osallistuvat ovat seurakunnan tapaturmavakuutuksen piirissä.

Ilmoittautuneille lähetetään viikkoa ennen leirikirje, jossa on tarkemmat tiedot varusteista ja aikataulusta.

Pyrimme tarjoamaan mahdollisimman monelle leiripaikan, joten lapsi voi osallistua yhteen lastenleiriin, perhe yhteen perheleiriin. Varasijalle voi ilmoittautua sähköpostilla leirivastaavalle.

Ilmoittautuminen verkkolomakkeella 2.–31.5.

Ilmoittaudu tästä