Hautausmaan aidan suunnittelu alkaa
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Hautausmaan aidan suunnittelu alkaa

Viinamäen hautausmaan aidan halutaan valmistuvan pian. Suunnittelijaksi on kutsuttu rakennusarkkitehti Helvi Miettinen.

Seurakunta on varannut Viinamäen hautausmaan aidan uusimiseen määrärahat  vuoden 2019 talousarvioon. Hankkeessa on varauduttu rakentamaan vanhan kuusiaidan tilalle uusi aita. Hautausmaan käyttösuunnitelman mukaan aita voi olla myös kiveä, puuta tai metallia. Kirkkoneuvoston mielestä uuden aidan tulisi olla nopeasti toteutettavissa ja helppohoitoinen.

Aidan suunnittelijaksi kutsuttu Arkkitehtisuunnittelu Siilin RA-toimisto Oy:stä rakennusarkkitehti Helvi Miettinen, jolta on tilattu vaihtoehtoisia suunnitelmia. Tavoite on, että kirkkoneuvosto voisi toukokuun kokouksessaan valita aitatyypin. 

Viinamäen hautausmaata ympäröinyt kuusiaita kaadettiin alueen kahdelta sivulta vuosi sitten. Uuden aidan rakentamisen yhteydessä myös Kasurilantien puoleinen kuusiaita halutaan uusia. Siilinjärven kunta ei näe tälle esteitä.

Arkkitehti Helvi Miettinen on suunnitellut seurakunnalle myös muun muassa Siilinjärven kirkkoon nykyisen alttaripöydän, lukupulpetin ja kastemaljapöydän.

Lue lisää kirkkoneuvoston kokouspöytäkirjasta 24.4.2019 sekä hautausmaan aitaamiseen ja käyttösuunnitelmaan liittyvistä tiedotteista: 14.12.2018, 22.11.2018, 20.9.2018, 24.5.2018 ja 23.4.2018.

25.4.2019