Heikki Kastarisesta ei tullut pankinjohtajaa vaan pappi
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Heikki Kastarisesta ei tullut pankinjohtajaa vaan pappi

Kirkkovuoden aluksi Siilinjärven seurakunta sai uuden papin, kun Heikki Kastarinen aloitti seurakuntapastorin tehtävissä 1. joulukuuta.

Kiuruvedellä kasvanut Heikki Kastarinen on pappina tuore: hänet vihittiin papiksi tämän vuoden helmikuussa. Ennen Siilinjärven seurakuntaan tuloa hän työskenteli Järvi-Kuopion seurakunnassa. "Olen untuvikko näissä papin hommissa. Minusta piti tulla pankinjohtaja", Kastarinen kertoo.

Hän on tehnyt töitä pankissa, liike- ja tietoliikennealalla ja heittäytynyt sitten mielenterveys- ja kriisityön kautta liperien kantajaksi. Teologiaa hän opiskeli Joensuussa 2000-luvun alkupuoliskolla.

Isot korvat eikä suuri suu

Kastarinen haluaa kohdata ihmisiä ja tuoda Jumalan rakkauden häivähdyksiä arkeen. "Ihmisten kohtaaminen on onnellinen tapahtuma. Pappina saan hyvin paljon lähimmäisiltäni, niin ilon kuin surun hetkinä."

Viime kuukausina Heikki Kastarista ovat puhutelleet lukuisat siunauskeskustelut hautajaisia järjestävien ihmisten kanssa. "Surun ja kuoleman kysymysten äärellä olen kokenut olevani voimaton ja tajunnut, etten jaksa toimia ainoastaan omissa voimissani."

Kristuksen palvelijan paikka puhuttaa. "On parempi olla isot korvat kuin suuri suu. Vaikka luonnostaanhan minä puhun kuin ruuneperi", pastori Kastarinen sanoo. Puheen kannat hän on saanut savolais-karjalaisten juurten myötä.

Kuuntelevan kohtaamisen ohella Heikki Kastarisella on halu kasvattaa avoimuutta. "Asioiden rehellinen kohtaaminen vie eteenpäin. Me tarvitsemme keskustelua!"

Heikki Kastarisesta saa vastuulleen Siilinjärven seurakunnan nuorisotyön. "Haluan nähdä nuorissa sen hyvän ja potentiaalin, mikä on monella kuoren alla." Kastarisella ei ole omia lapsia, mutta kotona vaimon pojat opettavat päivittäin jotain nuorten elämästä.

Köyhien kirkon rakentaja

Kastarinen seuraa tiiviisti yhteiskunnallista keskustelua. Julkisten puheenvuorojen kovat arvot pelottavat. "Suomi tuntuu menevän aina vain kovempaan suuntaan. Siksi meidän kirkon pitää olla köyhien kirkko, evankeliumin mukaisesti."

Kastarisen yhteiskuntatietoisuuskin kumpuaa evankeliumin esimerkkivaikuttajasta. "Kristus-keskeisyys on minulle teologiassa tärkeintä. Kristuksen sanoma ei ole vain moraalia ja etiikkaa. Armosta on kyllä helppo puhua, mutta olenko armollinen itselle ja toisille."

Kastarinen tykkää käydä kirkossa ilman papin pukuakin. "Hiljentyminen ja hengellisyyden hoitaminen ovat minulle tärkeitä, haastaviakin. Toivottavasti pystyn edelleen käymään kirkossa ihan vain Heikkinä", Kastarinen sanoo. Silloin kun Heikki Kastarinen ei vapaa-ajallaan kuluta kirkonpenkkiä, hän käyttää aikaa penkkiurheiluun.

Pastori Kastarinen, mitä haluat toivottaa seurakuntalaisille tänä adventtina? "Seimen lapsen rauhaa. Että se saisi tavalla tai toisella koskettaa jokaista. Rauhaa, joka on järjellä käsittämätöntä!"

 

Sini Sorjonen

Heikki Kastarinen aloitti seurakuntapastorin työt Siilinjärvellä 1. adventtina. Hänet ja uusi lähetyssihteeri Pauliina Ruotsalainen siunataan tehtäväänsä loppiaispäivän messussa 6.1.2013.

Kuva: Sini Sorjonen