Kirkko kutsuu - Kynttilänpäivä
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kirkko kutsuu - Kynttilänpäivä

Kynttilänpäivää vietetään 40. päivänä joulusta, siis 2.2. tai sitä seuraavana sunnuntaina. Päivän kirkollisena aiheena on Jeesus-lapsen tuominen Jerusalemin temppeliin ja jumallinen kirkkaus, joka hänessä tuli maailmaan.

Pyhä perhe tapasi temppelissä vanhan Simeonin ja Hannan, jotka ylistivät lapsesta Jumalaa.

Kynttilänpäivän paikalla oli alun perin Neitsyt Marian puhdistuspäivän juhla. Mooseksen lain mukaan naisen oli 40 päivää lapsen syntymän jälkeen mentävä puhdistautumaan temppeliin. Myös jokainen esikoisena syntynyt poikalapsi kuului Jumalalle. Hänet oli tuotava temppeliin ”Herran eteen” ja hänestä oli uhrattava laissa säädetty uhri. Rikkaat antoivat puhdistus- ja kiitosuhriksi rahaa tai lampaita, köyhä kansa kyyhkysiä. Evankeliumissa kerrotaan, että Jeesuksen äidille, Marialle, Herran laissa määrätty uhri oli ”kaksi metsäkyyhkyä tai kyyhkysenpoikaa.” Jumala oli syntynyt ihmiseksi köyhiin kotioloihin.

Jeesuksen varhaislapsuutta alettiin kirkossa muistella 300-luvun puolivälistä lähtien. Lännen kirkko käyttää tästä sunnuntaista nimitystä kynttilänpäivä ja idän kirkko viettää 2.2. Herran temppeliintuomisen juhlaa. Kynttilänpäivän nimi tulee katolisen kirkon keskiaikaisesta tavasta vihkiä tuona sunnuntaina kaikki vuoden aikana kirkoissa tarvittavat kynttilät. Eerik Sorolainen esitti tämän selityksen kynttiläpäivän nimelle Suomen ensimmäisessä postillassa vuonna 1621. Edelleen katolisessa kirkossa käytössä olevaa tapaa ei omaksuttu protestanttisiin kirkkoihin, vaikka kutsummekin sunnuntaita kynttilänpäiväksi.

Palava kynttilä muistuttaa, että Jeesus Kristus on elämän ja maailman Valo. Kynttilänpäivä on siis Kristus-juhla, jolloin liturginen väri on valkoinen ja alttarilla on kuusi kynttilää. Kukat ovat valkoisia tai punaisia. Punainen muistuttaa Simeonin ennustuksesta Marialle: ” Ja sinunkin oman sydämesi läpi on miekka käyvä.”

Kynttilänpäivän luonteeseen sopivasti nimipäiväänsä viettävät 2.2. ja 3.2. Aamu, Lumi ja Valo.

Satu Väätäinen