Kirkko kutsuu - Juhannus
Tekstikoko: -2 -1 0 +1 +2 +3

Kirkko kutsuu - Juhannus

Juhannus on Suomen lipun päivä, keskikesän ja yöttömän yön juhla. Juhannuskokkoa rakennellessa, grillauskelejä odotellessa ja juhannusjuomia hankkiessa tuskin ensimmäisenä tulee mieleen kirkko. Juhannus on kuitenkin myös tärkeä kirkollinen juhla. Se on saanut nimensäkin Johannes Kastajalta, joka syntyi kuusi kuukautta ennen Jeesusta.

Enkeli Gabriel kertoi ilmoittaessaan Neitsyt Marialle Jeesuksen syntymästä, että myös tämän iäkäs sukulainen, Elisabet, on kuudennella kuukaudella raskaana. Johannes Kastaja oli vanhojen vanhempien, pappi Sakariaan ja hänen vaimonsa Elisabetin, ainoa lapsi.

Nimi Johannes merkitsee: Jumala on armollinen.  Johannes Kastaja tai pyhä Johannes Edelläkävijä niin kuin ortodoksinen kirkko häntä kutsuu, valmisti tietä Jeesuksen toiminnalle ja julistukselle. Erämaassa kilvoitellut Johannes kastoi ja saarnasi parannusta ja Jeesuksessa Kristuksessa maailmaan tulevaa pelastusta. Hän kastoi Jordanilla myös Jeesuksen, vaikka Johanneksen mielestä Jeesuksen olisi pikemminkin pitänyt kastaa hänet.  Jeesuksen kasteen jälkeen Johannes kehotti omia opetuslapsiaan seuraamaan Jeesusta.

Johannes Kastaja sanoi Jeesuksesta: ” Hänen on tultava suuremmaksi, minun pienemmäksi.”   Kirkkoisä Augustinus (354–430) viittasi tähän Johannes Kastajan sanaan ja liitti sen kesäpäivän ja talvipäivän seisauksiin. Johannes Kastajan syntymäpäivän, juhannuksen jälkeen, päivät alkavat lyhentyä ja valo laskea.  Kun taas Jeesuksen syntymäpäivän, joulun jälkeen, päivät alkavat pidentyä ja valo lisääntyä.

Luterilainen kirkkomme viettää juhannusta kesäkuun 19. päivää seuraavana lauantaina, tänä vuonna 20. päivä kesäkuuta.  Roomalaiskatolisessa ja ortodoksisessa kirkossa tämä Johannes Kastajan juhlapäivä on tasan kuusi kuukautta ennen joulua 24.6. Kristityt ovat viettäneet tätä juhlaa 400-luvun alkupuolelta lähtien.

Raamatun mukaan Johannes jo äitinsä kohdussa oli täynnä Pyhää Henkeä. Jeesus sanoi Johanneksesta, että yksikään ihminen ole Johannes Kastajaa suurempi, mutta kaikkein vähäisin, joka on taivasten valtakunnassa, on suurempi kuin hän.

 

Jumala on armollinen.

 

Satu Väätäinen
kappalainen