Poikkeusjärjestelyt seurakunnan toiminnassa

Päivitetty 3.6.2021

Koronarajoituksia on purettu 2.6.2021 alkaen.

”Itä-Suomen aluehallintovirasto kumoaa 17.5.2021 antamansa päätöksen koskien yleisten kokousten ja yleisötilaisuuksien rajoittamista Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin alueella. Tämä päätös tulee voimaan 2.6.2021 klo 17. 

Kaikissa tilaisuuksissa tulee arvioida tartuntatautililain 58 c §:n säädetyt toimenpiteet covid-19 epidemian leviämisen estämiseksi. 

Tartuntatautilain 58 c §:n toimenpiteet covid19-epidemian leviämisen estämiseksi

Yleisölle avoimien tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitettujen sisätilojen sekä alueellisesti ja toiminnallisesti rajattujen ulkotilojen, joita käytetään asiakkaille tai osallistujille suunnattuun tarkoitukseen ja joiden käyttämisestä kyseiseen toimintaan toiminnan järjestäjä vastaa tiettynä ajankohtana, hallinnasta vastaavan 3 momentissa tarkoitetun toimijan on covid-19-epidemian leviämisen estämiseksi toiminnassaan huolehdittava, että:

  1. asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen;  
  2. asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet; ja 
  3. tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan sen lisäksi, mitä muualla kyseisen toiminnan osalta puhdistamisesta säädetään. 

Tilojen hallinnasta vastaavan toimijan tulee lisäksi järjestää asiakkaiden ja osallistujien oleskelu sillä tavoin väljästi, kuin se kyseisen toiminnan erityispiirteet huomioon ottaen on mahdollista ja sijoittaa mahdolliset asiakaspaikat riittävän etäälle toisistaan. 

Sosiaali- ja terveysministeriö on kirjeellään 27.5.2021 antanut alueille uuden ohjauksen 30.6.2021 saakka. Sosiaali- ja terveysministeriö suosittelee ohjauskirjeessään perustason alueille toimenpidekokonaisuutta, johon kuuluu epidemian aikana omaksuttujen käsi- ja hengitystiehygieniaa, kasvomaskin käyttöä, sosiaalisia etäisyyksiä ja muiden huomioon ottamista koskevien käytäntöjen jatkuminen sekä erilaiset suositukset.” 

Päätös - tartuntatautilain 58 §:n mukaisen päätöksen kumoaminen (avi.fi)Linkki avautuu uudessa välilehdessä 

AVIn päätöksen vaikutukset Siilinjärven seurakunnan toimintaan 3.6.2021 lähtien toistaiseksi: 

Jumalanpalveluksiin, rukoushetkiin, kirkollisiin toimituksiin ja muihin tilaisuuksiin Siilinjärven kirkossa voi osallistua enintään 110 henkeä, Vuorelan kirkossa 50 henkeä. Kaikissa tilaisuuksissa huolehditaan käsien desinfioinnin mahdollisuudesta, riittävien etäisyyksien ylläpitämisestä tilaisuuteen osallistujien välillä ja tilojen puhdistamisesta.  

Jonotustilanteissa ihmisiä muistutetaan ja autetaan turvavälien pitämisessä.  Korostamme kaikessa toiminnassamme turvavälien noudattamista, suosittelemme maskin käyttöä yleisen maksissuosituksen mukaisesti yli 12-vuotiaille ja ohjaamme huolehtimaan käsihygieniasta. 

Suositus kasvomaskien käytöstä kansalaisille - Infektiotaudit ja rokotukset - THLLinkki avautuu uudessa välilehdessä 

Jumalanpalvelukset Siilinjärven kirkosta striimataan suoratoistona seurakunnan Youtube-kanavalla su 6.6., su 13.6. ja su 20.6.2021. Lähetysten tallenteet ovat katsottavissa 14 vuorokauden ajan.  Su 27.6. jumalanpalvelus on kuunneltavissa Radio Sandelsin taajuuksilla ja nettiradion kautta. Heinä- ja elokuun striimauksista ilmoitetaan myöhemmin.

Kesän konfirmaatiomessut järjestetään ns. sektorimallilla. Kirkko jaetaan sektoreihin, eri sektoreissa olevat kirkkovieraat eivät ole kosketuksissa toistensa kanssa. Eri sektoreihin tullaan ja lähdetään eri ovista.  Ehtoollinen jaetaan kahdesta jakopisteestä. Kirkossa voi konfirmaatiomessuun osallistua enintään kaksi (2) konfirmoitavan läheistä ihmistä. Konfirmaatiomessut striimataan piilotettuna, ts. konfirmoitavat ja heidän läheisensä saavat etukäteen sähköpostitse linkin, josta konfirmaatiomessua pääsee seuraamaan. Poikkeuksena on konfirmaatiomessu su 13.6. klo 10, joka on samalla seurakunnan pääjumalanpalvelus ja se striimataan julkisena suorana lähetyksenä seurakunnan youtube-kanavalla. Konfirmaatiomessuun su 13.6. klo 10 ei voida konfirmoitavien ja heidän läheistensä (2 hlöä) lisäksi ottaa muuta yleisöä. 

Seurakunnan tiloja voi varata yksityistilaisuuksiin, esim. muistotilaisuuksiin tai perhejuhliin. Seurakunnan tiloissa seurakunnan tai muun järjestäjän järjestämiin avoimiin yleisötilaisuuksiin ja yksityistilaisuuksiin voi kokoontua enintään puolet (50 %) tilan enimmäishenkilömäärästä. Turvavälistä ja ohjeistuksesta vastaa aina tilaisuuden järjestäjä.    

Kasteet toimitetaan kotikasteina tai seurakunnan tiloissa. Kirkossa tai seurakuntatalolla järjestetystä kastetilaisuudesta seurakunta ei peri tilavuokraa, mikäli kastettava kastetaan Siilinjärven seurakunnan jäseneksi (maksuttomuus 31.8. asti). Seurakunnan papin ja kanttorin voi varata muistotilaisuuksiin.  

Tiekirkkotoimintaa ei tänä vuonna järjestetä Siilinjärvellä. Sen sijaan kesän ajan keskiviikkoisin klo 12 Siilinjärven kirkossa järjestetään musiikkituokio tai rukoushetki. 

Avoimia ryhmäkokoontumisia voidaan järjestää noudattaen OKM:n ja THL:n ohjeita. Alakouluikäisten harrastusryhmät ja rippikouluryhmät kokoontuvat sovitusti, nuoriso- ja rippikoulutyön leirit pidetään. Kesiskerhot pidetään suunnitellusti. 

Rippileireillä eletään ns. kuplassa: Leireiltä ei voi kesken leirien poistua ja tulla sitten takaisin. Tämä koskee sekä leiriläisiä, isosia että henkilökuntaa. Leirille ei tuoda vieraita eikä vierailuiltoja järjestetä. Ulkopuolella majoittuvat työntekijät (mm. keittiö- ja kiinteistötyöntekijät) pitävät reilusti etäisyyttä rippikouluryhmään. ”Kupla” koskee myös kesän muita leirejä.

Muistutamme sekä työntekijöitämme että seurakunnan tilaisuuksiin osallistuvia siitä, että seurakunnan kerhoihin ja muihin kokoontumisiin tullaan vain terveinä, ja mikäli infektio-oireita esiintyy, hakeudutaan koronatestiin.  

Tuemme seurakuntalaisia ja meihin voi olla yhteydessä myös poikkeusjärjestelyjen aikana.  

Asiointi seurakuntatoimistossa onnistuu arkisin klo 9–11 ja 12–14 paikan päällä, puhelimitse ja sähköpostilla: 017 288 4600, siilinjarven.seurakunta@evl.fi

Seurakunnan toiminnan kokoontumisrajoitukset perustuvat Itä-Suomeen aluehallintoviraston määräykseen.  

Lisätietoja: kirkkoherra Olli Kortelainen, 044 7284 611olli.kortelainen@evl.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä   

 

Linkkejä

Seurakunnan tapahtumakalenteri verkossa

Tutustu tiloihimmeLinkki avautuu uudessa välilehdessä – varaa juhlatila tai tarkista tilakohtainen enimmäishenkilömäärä

Aluehallintoviraston tiedote koronarajoituksistaLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Suositus kasvomaskien käytöstäLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Ohje tartuntojen ehkäisemisestä yleisötilaisuuksien yhteydessäLinkki avautuu uudessa välilehdessä