Sanajumalanpalvelus

su 4.10. kello 10.00
Siilinjärven kirkko

Mikkelinpäivä. Jumalan sanansaattajat.

Jumala on luonut sekä näkyvän että näkymättömän maailman. Mikkelinpäivänä puhumme enkeleistä, jotka ovat osa näkymätöntä maailmaa. Raamatussa on paljon kertomuksia, joissa enkelit ilmestyvät ihmisille esimerkiksi Jumalan viestintuojina. Toisaalta päivän tekstit vievät ajatuksemme lapsiin, joiden enkelit saavat Jeesuksen mukaan "katsella joka hetki taivaissa minun taivaallisen Isäni kasvoja". Mitä sinä ajattelet enkeleistä? Entä kuka mielestäsi on suurin Taivasten valtakunnassa? Tule mukaan jumalanpalvelukseen, jossa voimme viivähtää hetken näiden aihepiirien äärellä!

Sanajumalanpalveluksen toimittaa Pauli Soranta, avustavana pappina Olli Kortelainen. Tekstit lukee Ritva Venäläinen ja musiikista vastaavat kanttorit Airi Heiskanen ja Marjaana Kaisto.


Koronasta johtuen jumalanpalvelukseen voi osallistua enintään 110 henkeä. Jumalanpalveluksen voi katsoa suorana tai tallenteena seurakunnan Youtube-kanavalta.

Kolehti: Oikeus lapsuuteen - Kolehti lasten oikeuksien ja hyvinvoinnin puolustamiseksi mm. Israel-Palestiina alueella Suomen Lähetysseuran kautta.

Seurakunnan Youtube-kanava