Yhteisvastuukeräys 2020

Vuoden 2020 Yhteisvastuukeräys nostaa esiin vanhemmuuden haasteet sekä lasten ja nuorten tarpeen turvalliseen aikuiseen, jonka kanssa voi jutella asiasta kuin asiasta.

Kun vanhempi voi hyvin, lapsi voi hyvin. Tutkimusnäyttö osoittaa, että lapsen ja vanhemman välinen myönteinen suhde edistää lapsen kokonaiskehitystä.

Vanhemman yksinäisyys, stressi ja sosiaalisen tuen puute ovat riskitekijöitä lapsen myönteiselle kehitykselle. Tuen tarpeellisuudesta huolimatta monien vanhempien kokemus on, että he saavat liian vähän sosiaalista tukea ja huonosti apua vanhemmuuteen liittyviin haasteisiin.

Toisaalta vanhempien stressiin liittyvät tutkimukset osoittavat, että sosiaalinen tuki auttaa vanhempia ja tukee koko perheen terveyttä erityisesti silloin, kun vanhemmilla on haasteita arjessa.

Vuonna 2020 Yhteisvastuu juhlii työn merkeissä 70 vuotta jatkunutta, vuonna 1950 alkanutta taivaltaan.

Keräys käynnistyy 2.2.2020 ja jatkuu 1.5. asti. Keräyslupa on voimassa koko vuoden ajan, mutta aktiivisin keräyskausi ajoittuu helmi-huhtikuulle.

Yhteisvastuun tunnuskuva: mies, jolla pieni lapsi rintarepussa, toinen selässä ja kolmas roikkuu hihasta.

Vertaistukea, harrastusmahdollisuuksia ja koulutusta

Yhteisvastuu 2020 tekee ennaltaehkäisevää lastensuojelutyötä tukemalla vanhemmuutta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.

40 prosenttia keräystuotosta käytetään vanhemmuutta vahvistaviin matalan kynnyksen tukitoimiin Suomessa. Tärkeimpinä yhteistyökumppaneina ovat Mannerheimin Lastensuojeluliitto ja Pelastakaa Lapset ry sekä seurakunnat. Tuki voi olla esimerkiksi vertaistukea vanhemmalle, perheen yhteinen harrastusmahdollisuus tai luotettavan aikuisen tuki kuormittuneille perheille.

60 prosenttia keräystuotosta ohjataan kansainväliseen apuun Kirkon Ulkomaanavun katastrofirahaston kautta. Maailmalla tuetaan erityisesti naisten ja äitien koulutusta ja toimeentulomahdollisuuksien kasvattamista.

Lue keräyskohteista lisää Yhteisvastuun sivulta.

Punainen lahjoitusbanneri.
Anna Mobilepay-lahjoitus seurakuntamme Yhteisvastuukeräykseen numerolla 11704.