Siilinjärven kirkon muutostyöt alkavat syksyllä
Kirkkovaltuusto hyväksyi Arkkitehtitoimisto Arto Mattila Oy:n laatiman kirkon muutostyösuunnitelman. Tavoitteena on nykyaikainen, monipuolisesti käytettävissä oleva ja historiaa kunnioittava kirkkotila.

Kirkon sisäänkäynti saa uuden invaluiskan.
Piispa Jari Jolkkonen antoi Siilinjärven seurakunnan piispantarkastuksessa seurakunnalle yhdeksi kehittämistehtäväksi selvittää Siilinjärven kirkon kirkkotilan monipuolisia käyttömahdollisuuksia.
”Kirkolliskokous kannustaa kehittämään vanhoja kirkkotiloja siten, että niitä käytetään pyhänä ja arkena, siis sunnuntaisin jumalanpalveluksissa, lauantaisin kirkollisissa toimituksissa ja myös viikkotoiminnassa, esimerkiksi kerhoissa, kokouksissa, kuoroharjoituksissa ja niin edelleen”, piispa listasi.
Lapset ja esteettömyys ovat keskiössä
Esille nousi myös seurakunnassa ennen korona-aikaa vireillä ollut hanke, jossa pyrittiin rakentamaan niin sanottua lasten paikkaa Siilinjärven kirkkoon. Esteettömyyskin puhutti – kirkkoon on hankala tulla pyörätuolilla ja kirkosta puuttuu paikat pyörätuoleille.
Siilinjärven kirkon muutoshanketta suunnittelemaan valittiin Arkkitehtitoimisto Arto Mattila Oy. Museovirasto puoltaa muutostyötä arkkitehtitoimiston suunnitelman mukaisesti ja seuraa hankkeen etenemistä.
Muutostyö koskee enimmäkseen kirkon alttarista katsoen oikealla olevan parven alla olevaa tilaa. Suunnitelman mukaan sivusalin nykyiset kiinteät penkit poistetaan, lukuun ottamatta seinän vieressä olevaa penkkiriviä. Kiinteiden penkkien tilalle tulee siirrettävät irtokalusteet: pinottavat tuolit, kokoontaitettavat pöydät ja näille säilytyskaapit. Sivusaliin tulee myös siirrettävä lasten paikka ja paikka pyörätuoleille. Kirkon pääovelle rakennetaan uusi pyörätuoliluiska.
Uudistus on samalla paluu menneisyyteen
101-vuotiaan kirkon kirkkosalin nykyaikaistamisen lisäksi muutostyö on paluu menneisyyteen. Sivulehterin alla oleva tila oli kirkon suunnittelijan Peko Väänäsen alkuperäisissä suunnitelmissa mahdollista muuttaa seurakuntasaliksi, eikä Väänäsen piirustuksissa ollut kiinteitä penkkejä sivusalissa.
Ensi kesän tilaisuudet kirkossa järjestetään normaalisti, muutostyöt alkavat syksyllä. Syys–lokakuussa jumalanpalvelukset ja muut kirkon toiminnat väistyvät seurakuntatalon Helmi-saliin.
Kirkkovaltuuston kokouspöytäkirja 14.11.2024
Peko Väänäsen suunnittelemassa alkuperäisessä kirkon pohjapiirroksessa näkyy, kuinka parven alle suunnitellussa tilassa ei ole ollenkaan kiinteitä kalusteita.
Lisätiedot:

10.1.2025 12.00