Uutislistaukseen

Valtuusto vahvisti viime vuoden talouden

Kirkkovaltuusto vahvisti seurakunnan vuoden 2018 tilinpäätöksen, joka oli tilinpäätössiirtojen jälkeen 11 000 euroa ylijäämäinen.

Siilinjärven seurakunnan tuloslaskelman mukaan vuonna 2018 toimintaan kului liki 3,7 miljoonaa euroa (vähennystä edellisvuodesta 2,3 %) ja toimintatuottoja kertyi runsaat 726 000 euroa (kasvua 2,8 %). Tuottoja lisäsivät arvoitua suuremmat iltapäiväkerhokorvaukset ja puunmyyntitulot. Rahaa säästettiin henkilöstökuluissa, joiden osuus toimintakuluista oli 65 prosenttia. Ansio- ja pääomatuloista maksettavaa kirkollisverotuloa seurakunnalle kertyi lähes 3,2 miljoonaa euroa (vähennystä 1,6 %).

Toiminnan vuosikatteeksi muodostui reilut 457 000 euroa. Investointeihin kului vain 53 000 euroa.

Vuoden 2018 tilinpäätöksen mukaan seurakunnan taloustilanne ja maksuvalmius paranivat. Vuosikatetta kohensivat arvioitua suuremmat toimintatuotot, toimintakulujen säästöt ja verotulot.

Suunnitelmakaudella 2019–2021 korkea poistotaso ja vähenevät verotulot heikentävät tulevia tuloksia merkittävästi. Seurakunnan talouskehitystä uhkaavat luonnollisen väestön kasvun hidastuminen, kirkosta eroaminen ja tappiollinen muuttoliike. Seurakunnan on lähivuosina vähennettävä toiminta- ja henkilöstökuluja, jotta talous säilyisi tasapainossa.

Väki väheni, kohtaamiset lisääntyivät

Siilinjärven seurakuntaan kuului vuoden 2018 lopussa 16 740 jäsentä. Jäsenmäärä väheni vuoden aikana 186 hengellä. Henkilöstöä seurakunnassa oli vuoden lopussa 57. Henkilöstö väheni vuoden aikana kahdella työntekijällä.

Vuonna 2018 Siilinjärven seurakunnassa siunattiin hautaan 130 vainajaa, kastettiin 173 uutta seurakuntalaista ja vihittiin avioliittoon 31. Kaikkiaan avioliittoja solmittiin 63. Päiväkerhoihin osallistui 215, iltapäiväkerholaisia 159 ja rippikoululaisia 270. Erityisesti iltapäiväkerholaisten määrä kasvoi tuntuvasti (+ 27). Diakoniatyössä yksilönkohtaamiset lisääntyivät edellisvuodesta 15 prosenttia, ja niitä tilastoitiin reilut 1 400. Taloudellisia avustuksia seurakunnan diakoniatyössä myönnettiin viime vuonna 285 kappaletta, yhteensä 31 000 eurolla.

Seurakunnan toiminnassa näkyivät päiväkerhotyön 50-vuotisjuhlavuosi, kirkkoherranvaihdos ja seurakuntavaalit. Vuoden aikana seurakunta myös osallistui usein Siilinjärven tapahtumiin tai näkyi muuten katukuvassa.

Lue lisää kirkkovaltuuston kokouspöytäkirjasta 2.5.2019 ja vuoden 2018 toimintakertomuksesta.

Lisätiedot:
talousjohtaja Urpo Reponen, urpo.reponen@evl.fi, 044 7284 621
kirkkoherra Olli Kortelainen, olli.kortelainen@evl.fi, 044 7284 611

2019-05-03 09:30:00.0