Uutislistaukseen

Adventti aloittaa uuden kirkkovuoden

Kirkkovuosi alkaa adventista. Ensimmäisenä adventtisunnuntaina 29.11. Siilinjärven kirkon jumalanpalvelukseen klo 10 voi osallistua myös Youtubessa. Päivän toinen jumalanpalvelus on messu klo 13 Vuorelan kirkossa.

Käsi sytyttää ensimmäisen neljästä kynttilästä.

Kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

Kirkkovuosi alkaa adventista, joka valmistaa meitä jouluun. Tänä vuonna ensimmäistä adventtisunnuntaita vietetään 29.11.2020 ja seurakuntamme kirkoissa on jumalapalvelukset klo 10 ja 13.

Ensimmäisenä adventtisunnuntaina kirkoissa lauletaan tuttu Hoosianna-hymni, virsikirjan virsi numero yksiLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Adventin kynttilät symboloivat odotettavaa valoa ja vapautusta – Jeesusta. Valon määrä lisääntyy, kun joulu lähestyy. Monessa kodissa otetaan ensimmäisenä adventtina esiin adventtikynttelikkö ja siihen neljä kynttilää.

Hoosianna soi ja adventtikynttilä syttyy myös Siilinjärven kirkoissa. Tänä vuonna 1. adventtisunnuntaina 29.11. Siilinjärven kirkon sanajumalanpalvelukseen klo 10 voi osallistua myös verkossa Siilinjärven ev.lut. seurakunnan Youtube-kanavallaLinkki avautuu uudessa välilehdessä. Seurakunnassamme pyhäpäivän toinen jumalanpalvelus on ehtoollisjumalanpalvelus eli messu klo 13 Vuorelan kirkossa. Koronatilanteen vuoksi Siilinjärven kirkkoon voi kokoontua 110 henkilöä ja Vuorelan kirkkoon 45 henkilöä. Kirkossa suositellaan hengityssuojaimen käyttöä.

Ensimmäinen adventtisunnuntai on yksi vuoden suosituimmista kirkkopyhistä. Vanhastaan 1. adventtisunnuntain jälkeisestä maanantaista on alkanut jouluaattoon asti ulottuva adventtipaasto.

Adventin viesti on Herran tuleminen. Adventtiaikaan kuuluu neljä sunnuntaita, joista jokaisella on oma teemansa. Ensimmäisen adventin teema on nöyryys. Toisen adventin aiheena on Kristuksen paluu. Kolmannen adventin teema on katumus. Neljännen adventin aihe on ilo.

Adventtikirkot Siilinjärvellä

Lue lisää adventista Suomen ev.lut. kirkon verkkosivustoltaLinkki avautuu uudessa välilehdessä.

2020-11-23 13:46:25.0