Uutislistaukseen

Vuosi 2022 toimitaan alijäämäisellä budjetilla

Seurakunnan tilikauden 2022 tulos arvioidaan liki 380.600 euroa alijäämäiseksi. Se aiotaan kattaa edellisten vuosien ylijäämästä. Kirkkoneuvosto käsitteli talousarvion 17.11.

Siilinjärven seurakunnan logo

Vuoden 2022 talousarvion mukaan Siilinjärven seurakunnan vuosikate ei riitä kattamaan kiinteistöinvestoinneista aiheutuvia poistoja, vaan tilikauden tuloksen arvioidaan jäävän 380.600 euroa alijäämäiseksi. Alijäämä katetaan edellisten vuosien ylijäämästä.

Talousarvioehdotuksen mukaiset vuoden 2022 käyttötalouden toimintakulut ovat lähes 4,1 miljoonaa euroa, kasvua edellisvuodesta on 4,3 prosenttia. Kaksi kolmannesta (noin 63 %) syntyy henkilöstökuluista. Kirkkoneuvosto hyväksyi myös koulutussuunnitelman, jonka mukaisesti henkilökunnan koulutuskustannukset ovat 1,5, prosenttia vakituisen henkilökunnan palkkakustannuksista.

Vuonna 2022 seurakunnalle kertyy toimintatuottoja miltei 660 000 euroa, joka vähenee vuodesta 2021 noin 6,2 prosenttia. Kirkollisverotuloja arvioidaan kertyvän vajaat 3,3 miljoonaa euroa, valtionrahoitusta noin 420 000 euroa.

Investointikulut ovat vuonna 2022 yhteensä 1.862.000 euroa. Vuosikate ei riitä kattamaan suunnittelukauden investointikuluja. Ulkopuolisen rahoituksen mahdollisuutta voidaan tarkastella Ison salin remontin yhteydessä. Se ei kuitenkaan ole välttämätöntä, mikäli halutaan käyttää edellisten vuosien ylijäämää ja sijoitustuottoja.

Vuoden 2022 taloussuunnitelman perusteena on, että seurakunnan tuloveroprosentti (1,25) säilyy ennallaan. Verotulot eivät riitä kattamaan toiminnan menoja, vaan seurakunnan toimintaa katetaan myös puunmyyntituloilla, tonttien myynti- ja vuokratuloilla ja maksuilla.

Talousarvio 2022 ja toiminta- ja taloussuunnitelma 2022–2024 oli seurakunnan kirkkoneuvoston käsittelyssä 17. marraskuuta. Talousarvion ja toiminta- ja taloussuunnitelman hyväksyy kirkkovaltuusto kokouksessaan 14. joulukuuta.

Lisätiedot:
kirkkoherra Olli Kortelainen, 044 7284 611, olli.kortelainen@evl.fi
talousjohtaja Anu Kopponen, 044 7284 621, anu.kopponen@evl.fi

Kirkkoneuvoston pöytäkirja 17.11.2021Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Tiedote vuoden 2022 veroprosentista (4.11.2021)Linkki avautuu uudessa välilehdessä

2021-11-23 12:39:00.0