Kristillisyys vaatii yhteistyötä

2. sunnuntai ennen paastonaikaa

”Mitä ihminen kylvää, sitä hän myös niittää.” Näin kuuluu vanha sanonta. Kun katselemme ympärillemme, huomaamme, että pääpiirteissään asiat ovat melko hyvin. Ihmiset ennen meitä ovat tehneet kovasti töitä, ja näiden töiden tuloksista me saamme olla kiitollisia. Paljon on kylvetty hyväksemme. Me saamme korjata tästä satoa.

Toisen sunnuntain ennen paastonaikaa tekstit puhuvat Jumalan kylvötyöstä. Hän on kylväjä. Kastetta voisi verrata istuttamiseen. Kasteen hetkellä uskon siemen lahjoitetaan ja asetetaan kasvamaan. Kylvö on puolestamme tehty. Se, voidaanko tästä korjata satoa, riippuu kasvusta. Uskon siemenen kasvuun vaikuttaa kuitenkin se hoidetaanko sitä. Siihen tarvitaan läsnäoloa, rakkautta ja rukousta.

Kasteessa meidät otetaan Jumalan lapsiksi ja seurakunnan yhteyteen. Seurakunnassa jokaiselle on oma paikkansa ja oma tehtävänsä. Yksi kylvää, toinen kastelee ja kolmas kerää sadon. Pitää osata tehdä tiimityötä. Pitää toimia yhdessä toisten kanssa ja yhdessä Jumalan kanssa. Lopputuloksen kannalta ei ole merkitystä, kuka tekee mitä. Kerran saamme iloita kaikki yhdessä: ”Sadonkorjaaja saa palkkansa jo nyt, hän kokoaa satoa iankaikkiseen elämään, ja kylväjä saa iloita yhdessä korjaajan kanssa. Tässä pitää paikkansa sanonta: ’Toinen kylvää, toinen korjaa'." (Joh. 4:36–37)

Meidän ei pidä tuskastua, jos emme näe heti tuloksia. Kun Jeesus tapasi samarialaisen naisen kaivolla, lyhyestä tapaamisesta seurasi suuria asioita. Pienistä asioista voi seurata paljon hyvää: Ystävällinen hymy, oven avaaminen toiselle tai toisen puolesta rukoileminen voivat olla alkua. Sitten tulee joku toinen ja kastelee tätä hyvää alkua. Ja ehkä vasta pitkän ajan kuluttua joku kerää sadon. Ehkä tuo alussa lainaamani sanonta voisi kristittyjen keskuudessa kuulua: Sitä niitämme, mitä yhdessä olemme kylväneet.

Sanna Marin
seurakuntapastori

Teksti on julkaistu Uutis-Jousessa 13.2.2020.