Evästä elämään: Pyhä talent-show

Talentti oli ajanlaskun alun arvometallin suurin painomitta ja samalla suurin käytössä ollut rahayksikkö. Yksi talentti vastasi kohtuullisesti toimeentulevan työmiehen elinikäistä ansiota. Jeesus kertoo vertauksessa isännästä, joka antaa palvelijoille hoitoon talentteja: yhdestä viiteen palvelijan kykyjen mukaan. Osittain juuri Jeesuksen kertomuksen vaikutuksesta talentti-sana kuvaa monissa kielissä ihmisen henkisiä lahjoja ja lahjakkuutta. Isäntä, Luojamme, on antanut palvelijoilleen eli meille talentteja hoidettavaksi.

Tunnustan, että minulla on riippuvuussuhde America's ja Britain’s got Talent Show -ohjelmiin, joissa tavallinen, usein ujo, mutta sisukas ihminen yllättää. Yleisö ja kokenut raati hämmästelevät suut auki lahjakkuuksia. Talent-kisa antaa mahdollisuuden piilossa olleen talentin pääsemisestä esiin. Epäaidot ja ylpeyteen kompastuvat yrittäjät putoavat pelistä.

Tulevan sunnuntain evankeliumiteksti on tuo Jeesuksen vertaus talenteista. Se antaa koko syyskauteen evästystä. Vertaus patistaa hoitamaan Jumalalta saatuja lahjoja uskollisesti.

Ajattelen, että lahjakkuus jollain osa-alueella on lahjaa Luojalta. Oman talentin löytyminen tai toisessa ihmisessä olevan talentin auttaminen esiin on jumalallista. Jokainen ihminen on saanut hoitoonsa talentin: kykyjä, taitoja, varallisuutta ja mahdollisuuksia.

Omien kykyjen käyttäminen ei merkitse uuvuttavaa velvollisuutta. Se on omien taitojen ottamista ja antamista käyttöön, ei pelokasta piilottamista. Kaikkein petollisimmin omien talenttien käytön estävät vertailu toisiin, epäonnistumisen pelko ja välinpitämättömyys. Omien talenttien käyttäminen antaa mielekkyyden ja merkityksen koko elämään.

Nyt jos koskaan tarvitsemme ihmisiä, jotka tekevät heille uskotut tehtävät uskollisesti: äidit äiteinä, isät isinä, koululaiset koululaisina, opettajat opettajina, lakimiehet lakimiehinä, poliisit poliiseina, hoitajat hoitajina, siistijät siistijinä, emännät emäntinä. Jokainen niin hyvin kuin taitaa, uskollisesti.

Rukoilkaamme rohkeutta käyttää saamamme lahjat niin, että voimme antaa ne moninkertaisina takaisin Luojallemme. Alkakoon pyhä talent-show. Ei ole tärkeää, oletko saanut vähän vai paljon. Uskollisuus vähässä on paljon.

Leena Laurinkari
seurakuntapastori

Teksti on julkaistu Uutis-Jousessa 6.8.2020.

Avoin kirja, jonka keskimmäiset sivut on taivutettu sydämen muoton.