Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Olemme juuri viettäneet laskiaista. Mäen lasku ja laskiaispullan syönti kuuluvat tähän kirkkovuoden taitekohtaan: paastonaika alkaa. Sen tarkoituksena on valmistaa meitä pääsiäisen suurta juhlaa varten.
Paasto liitetään usein vain syömiseen ja juomiseen. Paasto ei kuitenkaan ole vain ruoka-aineista kieltäytymistä. Paasto on ennen kaikkea sitä, että hiljentää hieman vauhtia. Pysähtyy pohtimaan elämän tarkoitusta. Voisinko luopua jostain itseni parhaaksi ja toisten hyväksi?
Paasto on itsetutkistelua Jumalan edessä. Se auttaa näkemään itsensä Jumalan sanan edessä sellaisena kuin on: erehtyväisenä ja ei-täydellisenä. Paaston päämäärä ei kuitenkaan ole se, että käperrymme itseemme ja omaan vajavaisuuteemme. Paaston perimmäinen tarkoitus on kääntää katseemme kohti ristin miestä, Kristusta. Eikä vain katsoa häneen, vaan lähteä myös liikkeelle, seurata häntä. Tällä matkalla kohtaamme avuntarvitsijoita, nälkäisiä ja yksinäisiä. Kristus pysähtyi apua tarvitsevien kohdalle ja auttoi. Paastonaika kutsuu meitä seuraamaan tässä hänen esimerkkiään.
Ristinmiehen seuraamisessa meidän ei onneksi tarvitse mennä ristille saakka. Sen tien Jeesus kulki yksin. Onneksi Jeesuksen tie ei päättynyt ristille, vaan se jatkui kolmantena päivänä, pääsiäisaamuna.
Kaiken hän teki rakkaudesta meitä kohtaan. Yhä edelleen hän rakastaa ja kutsuu meitä rakastamaan Jumalaa, itseämme ja toisiamme.
28.2.2020
Teemu Voutilainen
kappalainen
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä