Kohti helluntaita: Isä meidän!

Olemme oppineet, että rukous on sydämen puhetta Jumalan kanssa. Jeesuksen mukaan taivaallinen Isämme tietää kaiken mitä me tarvitsemme, jopa ennen kuin olemme osanneet mitään pyytääkään. On luonnollista, että Isä haluaa tietää mitä minulle kuuluu. Miten sinun sydämesi on tottunut keskustelemaan taivaallisen Isäsi kanssa? Millaisia keskustelunaiheita sinulla on viime aikoina hänen kanssaan ollut?

Kun opetuslapset halusivat Jeesuksen opettavan heitä rukoilemaan, he kuulivat Isä meidän- rukouksen (Matt. 6: 5-15, Luuk. 11:1-13). Sitä sanotaan parhaaksi ja täydellisimmäksi rukoukseksi, onhan sen takana itse Jumalan Poika. Tuttu rukous muistuttaa meitä rukouksen kolmiulotteisuudesta. Ensiksi siinä käännytään korkeutta kohti: Isää taivaissa, hänen valtakuntaansa ja tahtoansa. Sitten kiinnitetään katse maahan ja pyydetään jokapäiväisen elämän tarpeita.

Kolmas katseen suunta on ehkä vaikein, sillä se kääntyykin kohti omaa sisintämme. Siinä etsitään anteeksiantavaa mieltä lähimmäistä kohtaan ja pyydetään voimaa kestää kiusauksissa. Kaikkitietävä Jumala näkee sisimpäämme, halusimmepa sitä tai emme. Jos rohkenemme tunnustaa, nämä kaikki kolme suuntaa saavat paitsi kaipaamaan anteeksiantoa, myös kiittämään Vapahtajaa hänen sovitustyöstään.

Toisessa pyynnössä pyydämme, että Jumala antaisi valtakuntansa lähestyä meitä joka päivä. Jumalan valtakunnasta sanotaan, että se on vanhurskautta, rauhaa ja iloa Pyhässä Hengessä; tämän toivoisi olevan totta kaikkien ihmisten kohdalla tänäkin aikana. Meille, pandemian kouriin joutuneille, tuntuu erityisen ajankohtaiselle viimeinen pyyntö: ”vaan päästä meidät pahasta”. Olipa Jumalan ajatus pandemiassa mikä tahansa, saamme pyytää oikeaa mieltä tyytyä hänen tahtoonsa.

Jumalan edessä olemme kaltaisenamme. Silloinkin, kun olemme väsyneitä, ajatukset harhailevat, sanat ovat hukassa, emme osaa tai jaksa, on pelkoja, häpeää tai epäilyksiä, Jeesuksen opettama rukous on turvallinen. Sen taivaallinen Isämme mielellään kuulee.

15.5.2020
Pauli Soranta
seurakuntapastori

Valkea kyyhkynen linnunpöntön vieressä.