Kohti pääsiäistä: ”Oi, mikä ilmestys!”

Näin saattoi Joosef ajatella, kun ensimmäisen kerran tapasi nuoren Maria-neitosen. Kuinkas muutenkaan, koska sydämen täytti halu lyödä hynttyyt yhteen Marian kanssa. 

Tätä Joosefin pakkaa ehätti kuitenkin sotkemaan enkeli Gabriel, joka omalla ilmestymisellään Marialle sai suorastaan maan järkkymään ihan molempien jalkojen alla. Enkeli lupasikin sellaista, mitä ihmisjärki ei kerta kaikkiaan voi käsittää. Alun nikottelun ja hengen haukkomisen jälkeen Maria kuitenkin sanoi enkelille: ”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.” 

Näinhän se ensi sunnuntaina vietettävän Marian ilmestyspäivän pääsanoma kuuluu. Enkeli ilmoitti Jeesuksen syntymisestä ja Maria otti tiedon nöyrästi vastaan. 

”Älä puhu puuta heinää!”, olisi joku toinen saattanut sanoa. Mutta ei Maria. Hän oli saanut armon uskoa Jumalaansa ja Jumalan antaman uskon valossa hän pystyi ottamaan vastaan kuulemansa. Samoin kävi sitten myöhemmin myös Joosefille, kun Pyhän Hengen kautta alkanut raskaus oli jo ilmeinen tosiasia. Nöyrää sydäntä siinä tarvittiin, Jumalan edessä nöyrää sydäntä ja molemmilta. 

Löytyykö meiltä sellaista sydäntä? Löytyykö uskon silmiä nähdä ja uskoa näkymätöntä, sellaista, joka riippuu yksin Jumalan sanan varassa? Ihmisestä itsestään ei sellaista avua löydy. Se on puhtaasti Jumalan antamaa, hänen lahjaansa ihmiselle. Jos sellainen usko sydämestä puuttuu, saa sitä anoa Jumalalta. Siihenhän Jeesuskin kehottaa ja lupaa myös antaa.

Tällaista esimerkkiä Marian ja Joosefin toiminta meille väkevästi julistaa. Nöyryys avaa ovet Jumalan edessä, myös meille, kun anovin ja nöyrin sydämin jatkamme kulkuamme kohti pääsiäisen suurta juhlaa. 

20.3.2020
Unto Niskanen
kappalainen

Ristinmuotoinen avain avoimella kämmenellä.