Hautakivi, lyhtyjä ja kukkia kesäisellä hautausmaalla.

Hautapaikat

Jokaisella oikeus tulla haudatuksi kirkkomaahan. Hautapaikka-asioissa ota yhteyttä hautausmaan toimistoomme.

Siilinjärven seurakunnassa vainaja on mahdollista haudata joko vanhalle Viinamäen hautausmaalle tai uudemmalle Rauhanpuiston hautausmaalle. Viinamäen hautausmaalla on erillinen tunnukseton hauta-alue.

Hautaoikeus luovutetaan kuolemantapauksen yhteydessä. Yhdellä kertaa luovutetaan enintään kahden rinnakkaisen arkkuhautapaikan sukuhauta tai yksi uurnahautapaikka. Uusien hautojen luovutusaika on 30 vuotta. Hautapaikkaoikeutta voidaan jatkaa hakemuksella.

Täältä voi tutustua hautapaikka- ja hautauspalvelumaksuihin. 

Oikeus tulla haudatuksi kirkkomaahan

Jokaisella oikeus tulla haudatuksi kirkkomaahan, koti- tai asuinkuntansa evankelisluterilaisen seurakunnan ylläpitämälle hautausmaalle. Siilinjärven hautausmaille voidaan haudata myös ulkopaikkakuntalainen, jolla on hautapaikkaoikeus sukuhautaan. Myös ulkomailla asuessaan kuollut Suomen kansalainen voidaan haudata viimeisen suomalaisen kotikuntansa seurakunnan hautausmaalle.

Hautapaikka voidaan osoittaa hautausmaalta myös vainajalle, jolla ei ole hautaustoimilain mukaista oikeutta tulla haudatuksi seurakunnan hautausmaalle.

Hautaoikeuden haltijasta sopiminen

Hautaoikeuden haltijasta ja siitä, keitä hautaan voidaan haudata, sovitaan hautaa luovutettaessa. Jos sopimusta ei ole tehty vuoden kuluessa haudan luovutuspäivästä tai jos tehtyä sopimusta ei voida olosuhteiden muuttumisen johdosta noudattaa, hautaoikeuden haltijaksi tulee vainajan leski tai ensimmäiseksi hautaan haudatun vainajan lähimmät perilliset, jos leskeä ei ole tai hänkin on kuollut. Jos heitä on useita, heidän on valittava hautaoikeuden haltija edustamaan heitä hautaa koskevissa asioissa. Hautaoikeuden uudesta haltijasta on ilmoitettava hautaustoimesta vastaavalle seurakunnan viranomaiselle.

Lataa tästä lomake hautapaikan haltijasta sopimiseksi.

Hautapaikan luovutus seurakunnan hallintaan

Hautaoikeuden haltija voi luovuttaa hautapaikan seurakunnan hallintaan.

Lataa tästä lomake hautapaikan luovuttamisesta. 

Erilaiset hautapaikat

Viinamäen ja Rauhanpuiston hautausmaille haudataan arkkuja ja tuhkauurnia. Rauhanpuiston hautausmaalla on myös erillinen uurnahautausalue ja muistolehto.

Arkkuhauta: Yhteen arkkuhautapaikkaan voidaan haudata kaksi vainajaa. Arkkupaikkaan voidaan haudata myös tuhkauurnia. Sekä Viinamäen että Rauhanpuiston hautausmaille arkkuja ja tuhkauurnia.

Uurnahauta: Uurnahauta on arkkuhautaa pienempi, joten siihen voi haudata pelkästään uurnia. Uurnahautapaikkaan on mahdollista haudata kuuden vainajan tuhkauurnat. Rauhanpuiston hautausmaalla on erillinen uurnahautausalue ja muistolehto.

Muistolehto: Muistolehtoon vainajan tuhka kätketään maahan seurakunnan toimesta irrottamalla tarvittavan kokoinen alue pintamaata, jonka kohdalle tuhka sirotellaan ja asetetaan pintamaa takaisin. Tuhkan tarkkaa hautauspaikkaa muistolehdossa ei anneta omaisten tietoon eivätkä he voi olla läsnä kun tuhka kätketään maahan. Seurakunnalta on mahdollisuus vuokrata siirtouurna, joten oman uurnan hankinta ei ole välttämätöntä. Omaiset voivat hankkia muistolaatan muistolehdossa olevaan muistomerkkiin.

Millainen muistomerkki?

Suosittelemme muistomerkiksi kivisiä tai metallisia muistomerkkejä: työstettyä kiveä, luonnonkiviä, valu- ja takorautaa, pronssia, kuparia tai muita seosmetalleja. Puinen muistomerkki sopii tilapäiseksi muistomerkiksi. Muistomerkit voivat olla myös taideteoksia.

Ennen kuin hankit muistomerkin, ole yhteydessä seurakuntamme haudankaivajaan tai puutarhuriin. Muistomerkin ja sen kantakiven enimmäisleveys saa hautapaikkaa kohti olla enintään 80 cm. Yli 60 cm korkea kivinen muistomerkki on kiinnitettävä kantakiveen vähintään yhdellä ruostumattomalla metallitapilla.

Jos muistomerkki on kallistunut, sen oikaiseminen on haudan haltijan vastuulla. Hän voi tilata seurakunnalta muistomerkin oikaisun, joka on maksullinen palvelu. Seurakunta oikaisee yksityisten sukuhautojen muistomerkkejä vain, jos muistomerkki voi aiheuttaa vahingon tai vaaran.

Hautapaikkahinnasto ja -sopimus

Hautapaikkojen luovutushinnat ja hautausmaksut 

Hautapaikka- ja hautausmaksua ei peritä, jos vainaja on siilinjärveläinen rintamaveteraani tai tämän puoliso. Hautausmaksua ei peritä, jos vainaja on alle vuoden ikäinen lapsi.

Siilinjärveläinen vainaja

  • Uusi uurnahauta, 6 hautasijaa, hallinta-aika 30 vuotta, 90 €
  • Uurnahaudan hautaoikeuden jatkaminen, max 30 vuotta, 3 €/vuosi
  • Uusi arkkuhauta, 2 hautasijaa, hallinta-aika 30 vuotta, 150 €
  • Arkkuhaudan hautaoikeuden jatkaminen, max 30 vuotta, 5 €/vuosi
  • Lisäpaikka arkkuhauta, hallinta-aika 30 vuotta, 150 €
  • Tuhkan kätkeminen muistolehdossa, sirottelu 30 €

Arkkuhautaus (alv 0 %)
Haudan avaus, peitto ja peruskunnostus 280 €

Uurnahautaus (alv 0%)
Haudan avaus, peitto ja peruskunnostus 85 €

 

Ulkopaikkakuntalainen vainaja

  • Uusi uurnahauta, 6 hautasijaa, hallinta-aika 30 vuotta, 240 €
  • Uurnahaudan hautaoikeuden jatkaminen, max 30 vuotta, 8 €/vuosi
  • Uusi arkkuhauta, 2 hautasijaa, hallinta-aika 30 vuotta, 750 €
  • Arkkuhaudan hautaoikeuden jatkaminen, max 30 vuotta, 30 €/vuosi
  • Lisäpaikka arkkuhauta, hallinta-aika 30 vuotta, 750 €
  • Tuhkan kätkeminen muistolehdossa, sirottelu 85 €

Arkkuhautaus (alv 0 %)
Haudan avaus, peitto ja peruskunnostus 500 €

Uurnahautaus (alv 0%)
Haudan avaus, peitto ja peruskunnostus 240 €

 

Muut maksut (alv 0 %)

  • Kylmiön vuokra / vuorokausi 7 €
  • Muistomerkin siirto/oikaisu ( max kiven leveys < 80 cm) 100 €
  • Siirtouurnan vuokra 13 €

Ota yhteyttä

kiinteistötyöntekijä
Toivonkuja 1
71800 Siilinjärvi
Toivonkuja 1
71800  Siilinjärvi

Avoinna sopimuksen mukaan ma–pe klo 7–14.30.
Hautausmaan toimistossa ovat nähtävissä hautausmaiden kartat. Henkilökunta opastaa tarvittaessa hautausmaalla liikkumisessa.
Vainajien säilytystilat ovat Rauhanpuiston hautausmaan huoltorakennuksessa.