Enkelien sunnuntai

Ensi sunnuntaina on Mikkelinpäivä, enkelien sunnuntai. 400-luvulta lähtien on syyskuun 29. päivä omistettu ylienkeli Mikaelille. Taistelu, jonka hän kävi pimeyden valtoja vastaan, liittyy pääsiäiseen. Kristus on saavuttanut ratkaisevan voiton pahan valloista, mutta taistelu jatkuu edelleen maailmassa. Myöhemmin mikkelinpäivästä on tullut kaikkien enkelien päivä, jolloin tutkistellaan heidän merkitystään ja tehtäviään. Jumalan sanan-saattajina enkelit suojelevat ja opastavat ihmistä ja muistuttavat häntä Jumalan tahdon mukaisesta elämästä.

Raamatussa puhutaan enkelien suojelusta. Moni on kuullut puhuttavan suojelusenkelistä, joka Jeesuksen mukaan jokaisella lapsellakin on (Matt. 18:10). Suosittu on myös virsi 971:” Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, vaan ihana enkeli kotihin vie”. Kodin tai lastenhuoneen seinällä voi olla aiheeseen liittyvä taulu, jossa enkeli suojelee kahta lasta, jotka ylittävät jokea huteraa siltaa pitkin.

Gregorius Suuri (k. 604) kirjoittaa: ”Meidän tulee tietää, että sana enkeli kuvaa tehtävää, ei luonnetta. Enkeleille annetaan erisnimiä sen vuoksi, että nämä ilmaisevat myös sitä tehtävää, jonka he täyttävät.” Raamattu tuntee vain kolme enkeliä nimeltä: Mikael merkitsee ”Kuka on sellainen kuin Jumala”, Gabriel taas on ”Jumalan voima” ja Rafael ”Jumala parantaa”. He saivat Jumalalta erityisen tehtävän ihmisten palvelukseen ja pelastukseen. Heitä kutsutaan vanhastaan arkkienkeleiksi. Kuuluisin heistä on Gabriel, joka tuli Nasaretiin ilmoittamaan Neitsyt Marialle Jeesuksen syntymästä.

Kuoleman lähestyessä voimme myös pyytää virren 376 sanoin: ”Kun päättyy kerran matkani, lähetä, Herra, enkeli luoksesi minut tuomaan.” Jeesuksen toisessa tulemisessa enkelit kokoavat niin valitut kuin laittomuuden tekijätkin. Enkeleillä on siis tehtäviä maailman alusta sen loppuun.

26.9.2019
Matti Hoffrén
kappalainen