Jumalan huolenpito

Jumalan huolenpidosta puhuminen voi olla vaikeaa, jos silmien edessä on se tosiasia, että monen ihmisen asiat ovat huonosti hänestä riippumattomista syistä. Mitä ajattelee toimeentulon rajoilla sinnittelevä pitkäaikaistyötön kuullessaan pyhän epistolan: ”Jumala antaa kaikkea runsain mitoin nautittavaksemme” (1. Tim. 6:17). Missä se Jumalan huolenpito on minun kohdallani, hän oikeutetusti kysyy.

Joskus tuntuu siltä, että kirkollinen puhetapa lupaa ihmisille hieman liian kevyesti Jumalan huolenpitoa ja perusturvallisuutta. Tosiasia on, että monella ihmisellä on vaikeaa eikä elämäntilanne helpotu, vaikka Jumalaan yrittäisi turvautua. Jumalan huolenpito ei ole sitä, että olo ja tilanne kääntyvät automaattisesti paremmaksi. Eikä se aina ole sitäkään, että vaikeuksissa oleva jaksaa sinnitellä päivän kerrallaan. Kaikki eivät jaksa.

Pyhän epistola viittaa yhteen paikkaan, jossa Jumalan huolenpito tulee näkyviin. Kirjoittaja kehottaa lukijoitaan tekemään hyvää ja jakamaan omastaan anteliaasti muille (1. Tim. 6:18). Meitä siis kutsutaan Jumalan huolenpidon välikappaleiksi. Hän auttaa ja hoitaa toisten ihmisten kautta. Hyviä tekoja tehdessään kristityt ovat siis Jumalan työtovereita.

Toisia palvelevien hyvien tekojen arvoa korostaa se, että hyvien tekojen tekijät ”kokoavat itselleen aarteen”, nimittäin iankaikkisen elämän (1. Tim. 6:19). Tätä ei pidä tulkita hyvien tekojen perusteluksi. Hyvät teot eivät johda tekijäänsä pelastukseen. Teot kuitenkin kuuluvat kristityn elämään. Pelastuksen tielle kutsuttu näkee vastuunsa Jumalan ja ihmisten edessä.

Kirkko on olemassa, jotta ihmiset pelastuisivat eikä toisinpäin.

Me olemme huolissamme myös kirkon tulevaisuudesta. Joskus vaikuttaa siltä, että päähuoli on taloudellista laatua eikä kirkon olemusta koskeva. Kirkko on olemassa, jotta ihmiset pelastuisivat eikä toisinpäin. Voisimmeko kirkkona, talouden haasteiden lisäksi, haastaa itsemme etsimään sitä olennaista, sydämen yksinkertaista suhdetta Jumalaan ja luottaa Hänen huolenpitoonsa?
 

Olli Kortelainen
rovasti
 

Kirjoitus on julkaistu 12.9.2021 Savon Sanomissa