Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
Yhteisvastuu on välittämisen kansanliike ja evankelis-luterilaisen kirkon vuosittainen suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja maailman katastrofialueilla.
Vuonna 2026 Yhteisvastuukeräys keskittyy vanhenemiseen liittyvään pelkoon pärjäämisestä. Lahjoitusvaroin lievitetään ikääntyneiden ja heidän läheistensä hätää yhteistyössä paikallisesti seurakuntien, valtakunnallisesti Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto VALLI ry:n ja globaalisti Kirkon Ulkomaanavun kanssa.
Yhteisvastuukeräys avataan kaikissa seurakunnissa 1.2.2026, ja se jatkuu vuoden loppuun asti. Tänä vuonna Yhteisvastuu-piispana toimii Kuopion hiippakunnan piispa Jari Jolkkonen.
Keräystuotosta ohjataan
30 % diakoniatyöhön paikallisesti
20 % valtakunnallisesti Vanhus- ja lähimmäispalvelun liiton VALLI ry:n koordinoimaan etsivään vanhustyöhön