Uutislistaukseen

Hautojen kesähoitaminen on alkanut

Hoitohaudat laitetaan kesäkuntoon juhannukseen mennessä. Hautojen omatoimiseen hoitamiseen on varattu multaa.

Multakasa, lapioita, kastelukannu ja harava hautausmaalla.

Viinamäen hautausmaalla hautojen hoitajille on varattu multaa alueen keskusympyrään.

Hoitohaudat laitetaan kesäkuntoon juhannukseen mennessä. Hautojen omatoimiseen hoitamiseen on varattu multaa.

Tänä kesänä seurakunta ei järjestä hautojenlaittopäivää, mutta itsenäiseen hautojen hoitoon on multaa sekä Viinamäen että Rauhanpuiston hautausmaalla. 

Kesäkuun alussa hautausmaiden työntekijät aloitavat hoitohautojen kunnostamisen istutuksia varten. Hoitohautoja hoidetaan kesäkuusta syyskuun loppuun. Hoitohautojen kukat istuttaan kesäkuun toisesta viikosta alkaen juhannukseen mennessä. Tuolloin hoitohaudoilta poistetaan omaisten tuomat orvokit tai muut kukat, jotka voi noutaa haudan viereltä. Perennat eli monivuotiset kasvit istutetaan hoitosopimuksen ensimmäisenä vuonna. Hoitosopimuksia tehdään tänä kesänä 7.6. asti. 

"Näin kesän alussa pyydämme, että omaiset hakisivat haudoilta ja hautakivien takaa lyhdyt ja irralliset esineet, jotta voimme hoitaa hautausmaan siistiksi ja työtä on turvallista tehdä", puutarhuri Maija-Liisa Räihä sanoo.

Kesäkuun alussa hautausmailla työnsä aloittavat myös kausi- ja kesätyötekijät. Tänä kesänä seurakunta palkkaa kahdeksan työntekijää hautausmaille ja puistotyöhön.

Lisätietoja: puutarhuri Maija-Liisa Räihä, 044 7284 626, maija-liisa.raiha@evl.fi

Tue Jun 02 09:47:00 EEST 2020