Vuoden 2026 seurakuntavaalien ehdokasasetteluvaihe käynnistyy
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit järjestetään vuoden 2026 marraskuussa. Nyt on aika perustaa valitsijayhdistyksiä, pohtia ehdokkaaksi asettumista ja virittäytyä vaaleihin.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntavaalit järjestetään vuoden 2026 marraskuussa. Noin kolme miljoonaa äänioikeutettua pääsee valitsemaan noin 340 seurakuntaan uusia luottamushenkilöitä nelivuotiskaudelle 2027–2030. Vaalipäivä on sunnuntai 15.11.2026, ja ennakkoäänestys järjestetään 3.−7.11.2026.
Seurakuntavaalit ovat paikalliset vaalit. Kirkon jäsenenä pääsee vaikuttamaan oman seurakunnan työhön ja tulevaisuuden suuntaan joko asettumalla ehdolle luottamushenkilöksi tai äänestämällä. Äänioikeus on viimeistään vaalipäivänä 16 vuotta täyttäneillä jäsenillä.
Luottamushenkilöt päättävät seurakunnan toimintaan, henkilöstöön ja talouteen liittyvistä asioista.
Luottamushenkilöt vaikuttavat osaltaan laajemminkin siihen, millainen on kirkon tulevaisuus. He valitsevat maallikkoedustajat kirkolliskokoukseen, joka on koko kirkon korkein päättävä elin. Heillä on äänioikeus hiippakuntansa piispan vaalissa sekä hiippakuntavaltuuston vaalissa.
Valitsijayhdistysten perustaminen ja ehdokasasettelu käynnistynyt
Ehdokkaaksi voi asettua 18 vuotta täyttänyt konfirmoitu kirkon jäsen. Ehdokasasettelu on käynnistynyt ja päättyy 15.9.2026 klo 16, jolloin valitsijayhdistysten perustamisasiakirjat on oltava toimitettuina seurakuntatoimistossa.
Tietoa seurakunnan ehdokaslistoista ja yhteyshenkilöistä saa seurakuntatoimistosta tai nykyisiltä luottamushenkilöiltä.
Valitsijayhdistysten taustat voivat olla hyvin erilaisia. Yhdistyksen taustalla voi olla esimerkiksi puolue tai herätysliike, mutta valitsijayhdistyksen voi perustaa myös esimerkiksi kaupunginosan tai jonkin yhdistävän paikallisen teeman äärelle. Ehdokkaita voi yhdistää ajatus vaikkapa nuorten aseman vahvistamisesta, ympäristötyön tai jumalanpalveluselämän kehittämisestä tai tasa-arvon edistämisestä kirkossa.
“Seurakuntavaalivaalit tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden vaikuttamiseen. Paikallisesti päätettävät asiat vaikuttavat suoraan alueen ihmisten elämään.”, sanoo seurakuntavaalien projektipäällikkö Annmari Salmela.
“Hyvät vaalit saadaan hyvillä ehdokkailla. On myös tärkeää, että ehdokaslistat on nimetty selkeästi ja niiden tavoitteet on selkeästi ilmaistu. Äänestämisen esteiksi on kerrottu muun muassa se, että ehdokkaita ei tunneta, eikä listoista tiedetä, mitä asioita ne ajavat.”
“Koska kyseessä on aina seurakuntakohtainen, paikallinen vaali, saattaa yllättävän pienilläkin äänimäärillä päästä päättämään jopa miljoonaluokan hankkeista.”, Salmela toteaa.
Vaalisivut on avattu
Seurakuntavaalit-sivustolleLinkki avautuu uudessa välilehdessä on koottu tietoa ehdokasasettelusta, valitsijayhdistyksistä ja äänestämisestä. Sivun aineistoa täydennetään vaiheittain. Ensimmäinen vaihe koskee ehdokasrekrytointia ja toinen äänestämistä. Vaalikone ja vaalien tulostiedot tulevat sivuille. Vaalikone auttaa äänestäjää löytämään sopivan ehdokkaan.
Vaalien kampanjointi toteutetaan “uskottu toivottu rakastettu” -teemalla. Kolmen sanan konseptissa puhutaan ihmisyydestä ja kannustetaan asettumaan ehdolle ja äänestämään “Anna äänesi kuulua” -sanoin.
Tue Apr 14 17:39:05 EEST 2026