Uutislistaukseen

Seurakuntavaalit tulee – ehdokasasettelu käynnissä

Tänä vuonna Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa eletään vaalivuotta. Marraskuun seurakuntavaaleissa äänestetään seurakunnan tulevat päättäjät.

kuvituskuvassa seurakuntavaalien slogan

Seurakuntavaaleissa seurakuntalaiset äänestävät luottamushenkilöt, jotka johtavat seurakunnan toimintaa. Luottamushenkilöt päättävät esimerkiksi kirkollisveroprosentista, talousarvioista, monista työntekijävalinnoista ja tilojen käytöstä. Ehdolle voi asettua konfirmoitu 18-vuotias kirkon jäsen. Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2026.

Äänestämään seurakuntavaaleissa päästään marraskuussa: ennakkoäänestys on 3.–7.11.2026 ja varsinainen vaalipäivä 15.11.2026. Vaaleissa on äänioikeus jokaisella 16 vuotta täyttäneellä kirkon jäsenellä.

Vaaleissa jokaista kutsutaan asettumaan ehdolle ja äänestämään juuri sellaisena kuin hän on. Seurakuntavaalit järjestetään joka neljäs vuosi.

Seurakuntavaalit Siilinjärvellä

Kirkkojärjestykseen tänä vuonna tulleen muutoksen mukaisesti Siilinjärven seurakunnan kirkkovaltuustoon valitaan näissä vaaleissa 25 jäsentä aikaisempien vaalien 27 sijaan.

Seurakuntavaalien toimittamista varten kirkkoneuvosto esittää, että kirkkovaltuusto asettaa vaalilautakunnan, johon kuuluu puheenjohtaja ja vähintään kuusi muuta jäsentä sekä seitsemän varajäsentä. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jonka mukaan he tulevat varsinaisten jäsenten tilalle. Vaaliehdokas tai hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa ei voi toimia vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä.

Seurakuntavaaleihin liittyvät kuulutukset ja ilmoitukset sekä ehdokaslistojen yhdistelmä julkaistaan Kirkko ja koti -lehdessä sekä paikallislehti Uutis-Jousessa.

Kirkkoneuvoston pöytäkirja 22.4.2026Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Lue lisää seurakuntavaaleista – seurakuntavaalit.fiLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Lisätietoja:

Olli Kortelainen
Olli Kortelainen
kirkkoherra
Haarahongantie 4
71800 Siilinjärvi

Fri Apr 24 09:22:00 EEST 2026