Uutislistaukseen

Toiminnan maksut tarkistettiin

Seurakunnallisen toiminnan maksut nousevat muutamilla euroilla.

Seurakunta korottaa seurakunnallisen toiminnan maksuja keskimäärin kahdella prosentilla.

Kirkkoneuvosto vahvisti seurakunnallisen toiminnan maksujen suuruudet 1.9.2019 lukien.  Seurakunta korvaa muualla rippikoulun käyneen kustannuksia jatkossakin oman seurakunnan leirimaksun verran.

Rippikoulumaksut

  • leiririppikoulu seurakunnan jäseneltä 80 e, muilta148 e
  • päivärippikoulu seurakunnan jäseneltä 37 e, muilta 58 e 

Muut leiri- ja retkimaksut

  • aikuisten leirivuorokausi seurakunnan jäseneltä 23 e, muilta 41 e 
  • lapsen tai nuoen (alle 15-v.) leirivuorokausi: seurakunnan jäseneltä ilmainen, muilta 24 e
  • retkistä omakustannushinta

Iltapäiväkerhomaksut määräytyvät Siilinjärven kunnan vahvistaman hinnoittelun mukaisesti. 

– Maksut ovat vain pieni omavastuu toimintaan osallistumisesta. Esimerkiksi nettokulut yhtä rippikoululaista kohti ovat noin 1 600 euroa, joten perhe maksaa rippikoulukuluista vain viisi prosenttia, kirkkoherra Olli Kortelainen sanoo.

Seurakunta on tarkoitus korottaa myös hautaustoimen ja kiinteistötoimen maksuja keskimäärin kahdella prosentilla.

Lisätietoja:
kirkkoherra Olli Kortelainen, 044 7284 611, olli.kortelainen@evl.fi

Kirkkoneuvoston kokouspöytäkirja 27.8.2019

2019-08-27 20:30:00.0