Uutislistaukseen

Ensi vuonnakin veroprosentti vain 1,25

Kirkkovaltuusto vahvisti seurakunnan vuoden 2020 tuloveroprosentiksi 1,25. Siilinjärvellä kirkollisveroprosenttia ei ole nostettu yli 40 vuoteen.
Euronkolikoita pinoissa.

Kuva: Pixabay

Kirkkovaltuusto vahvisti seurakunnan vuoden 2020 tuloveroprosentiksi 1,25. Siilinjärvellä kirkollisveroprosenttia ei ole nostettu yli 40 vuoteen.

Nykyisen kirkollisveroprosentin perusteella on arvioitu, että verotulot eivät riitä kattamaan vuoden 2020 kuluja, vaan ensi vuoden tulos jää selvästi alijäämäiseksi. Taantuva väestökehitys alentaa verotuloja, ja samanaikaisesti kulut kasvavat.

Kaudella 2020-2022 seurakunnan tulosten ennakoidaan jäävän alijäämäisiksi noin 0,8 miljoonaa euroa. Tulokset on katettavissa edellisvuosien ylijäämästä eikä tuloveroprosenttia tarvinne korottaa. Seurakunnalla on tällä hetkellä taseessaan noin 4,0 miljoonaa euroa ylijäämiä edellisvuosilta.

Jos veroprosentti olisi noin kymmenen yksikköä suurempi eli 1,35, seurakunta pääsisi nollatulokseen. 

Siilinjärven seurakunta on säilyttänyt tuloveroprosenttinsa 1,25:nä jo 1970-luvun alkupuolelta. Siilinjärven kirkollisveroprosentti on Kuopion hiippakunnan pienin, ja koko Suomessa ainoastaan viidessä seurakuntataloudessa veroprosentti on alle 1,25.

Lisätiedot:
talousjohtaja Urpo Reponen, 044 7284 621, urpo.reponen@evl.fi

Kirkkovaltuuston pöytäkirja 7.11.2019

Vero.fi, kuntien ja seurakuntien tuloveroprosentit 2019

7.11.2019 19.00