Uutislistaukseen

Poikkeusolot saattavat siirtää rippileirejä – muita kesäleirejä siirretään

Seurakunta varautuu siirtämään rippikouluja 1-3 kuukaudella. Lasten ja perheiden leirejä ei järjestetä kesäkuussa.

Siilinjärven seurakunta varautuu siirtämään kesän rippikoulujen kokoontumiset myöhempään ajankohtaan, jos valtakunnalliset kokoontumisrajoitukset kesällä jatkuvat. Rippikoulujen lähiopetus leireillä ja päiväkoulussa voi siirtyä 1–3 kuukaudella. Tällä seurakunta haluaa turvata nuoria, perheitä ja työntekijöitä tässä poikkeustilanteessa. Pyrkimyksenä on, että jokainen 15 vuotta täyttävä voi osallistua rippikouluun turvallisesti ja tulla konfirmoiduksi.

Kevään ajan kaikki kesän 10 ryhmää on osallistunut rippikouluun etäopiskeluna. Konfirmaatiot pidetään leirijaksojen jälkeen ja niistä tiedotetaan leirikohtaisesti rippikoululaisille ja heidän huoltajilleen huhtikuun aikana. Kesän 2020 rippikouluihin osallistuu Siilinjärvellä 240 nuorta.

Muutoksia myös muussa kesätoiminnassa

Koronavirustilanne vaikuttaa kesän muihinkin leireihin. Seurakunta peruu kesäkuulta lasten ja perheiden leirit sekä koululaisten Kesis-kerhon. Lasten ja perheiden leirejä pyritään järjestämään vuorokauden mittaisina heinä-elokuussa. 

Siilinjärven kirkko on kesäisin toiminut Tiekirkkona, mutta tänä kesänä Tiekirkkoa ei avata. Seurakunta järjestää muita kesätapahtumia, kuten musiikkitilaisuuksia ja luontokirkkoja, jos kokoontumisrajoitukset sen sallivat.
 
Seuraamme poikkeustilannetta ja tiedotamme rippikoululeireistä ja kesän muusta toiminnasta lisää kevään aikana.

Lisätietoja: kirkkoherra Olli Kortelainen, 044 7284 611, olli.kortelainen@evl.fi
rippikouluista seurakuntapastori Sanna Marin, 044 7284 608, sanna.marin@evl.fi
kesäleireistä johtava nuorisotyönohjaaja Sauli Paavilainen, 044 7284 655, sauli.paavilainen@evl.fi  ja lapsityönohjaaja Virpi Rissanen 044 7284 605, virpi.rissanen@evl.fi

2020-04-21 09:10:31.0