Uutislistaukseen

Kirkkokolehdilla apua lähelle ja kauas

Seurakunnan ensi vuoden kolehtisuunnitelma on hyväksytty. Seurakunta tukee kansainvälistä työtä mutta myös paikallista auttamista sekä erityisesti lapsiin, nuoriin ja opetustyöhän kohdistuvaa työtä.

Siilinjärven seurakunnan logo

Kirkkoneuvosto hyväksyi Siilinjärven seurakunnan vuoden 2022 jumalanpalvelusten kolehtisuunnitelman. Osan kolehtikohteista määrää kirkkohallitus ja hiippakunnan tuomikapituli, osan seurakunta päättää itse. Seurakunta tukee erityisesti kansainvälistä työtä mutta myös paikallista auttamista.

Siilinjärven seurakunta tukee ulkomailla muun muassa lähetystyön nimikkolähettejään ja -kohteitaan ja virolaisen ystävyysseurakuntansa työtä. Suurin osa seurakunnan itse valitsemista kohteista on kirkkohallituksen suosittelemia kohteita, ja niistä seurakunta painotti kirkon lähetysjärjestöjen ja nuorten toiminnan tukemista. Lisäksi seurakunta ohjaa kolehtilahjoituksia joihinkin lähialueen toimintoihin, kuten omaan diakoniarahastoonsa, Siilinjärven kirkkomusiikkiyhdistyksen, Kuopion Vankien ystävien ja Nilsiän Aholansaaren toimintaan. Aholansaarta ylläpitää Herättäjä-Yhdistys.

Siilinjärven seurakunnan vuoden 2022 kolehtisuunnitelma on luettavissa kirkkoneuvoston pöytäkirjasta (linkki alla). Koronatilanne on vaikuttanut parina edellisenä vuonna myös kolehtien määrään eivätkä kaikki suunnitellut kolehdit ole toteutuneet.

Lisätiedot:
kirkkoherra Olli Kortelainen, 044 7284 611, olli.kortelainen@evl.fi

Kirkkoneuvoston pöytäkirja 17.11.2021Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Seurakunnan nimikkolähetit ja -kohteetLinkki avautuu uudessa välilehdessä

Tue Nov 23 12:35:00 EET 2021